Kaori Sakamoto

japanilainen taitoluistelija

Kaori Sakamoto (jap. 坂本花織, Sakamoto Kaori; s. 9. huhtikuuta 2000 Kobe) on japanilainen taitoluistelija. Hän on kaksinkertainen maailmanmestari, kaksinkertainen olympiamitalisti, kolminkertainen Japanin-mestari ja 2018 neljän maanosan mestaruuskilpailuiden voittaja.

Mitalit
Kaori Sakamoto vuonna 2018.
Kaori Sakamoto vuonna 2018.
Maa:  Japani
Naisten taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2022 yksinluistelu
Pronssia Pronssia Peking 2022 joukkuekilpailu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Montpellier 2022 yksinluistelu
Kultaa Kultaa Saitama 2023 yksinluistelu
Neljän maanosan mestaruuskilpailut
Kultaa Kultaa Taipei 2018 yksinluistelu

Sakamoto sijoittui nuorten MM-kilpailuissa kuudenneksi kaudella 2014–2015 ja saavutti pronssia kaudella 2016–2017. Vuonna 2018 hän voitti neljän maanosan mestaruuden ja sijoittui Pyeongchangin olympialaisissa kuudenneksi. Vuonna 2019 hän jäi Saitaman MM-kilpailuissa viidenneksi vain vajaan pisteen päässä pronssimitalista.

2020-2021 kaudella hän voitti 2020 NHK-Trophy -Grand Prixin, oli toisissa MM-kilpailuissaan kuudes ja oli mukana pronssia voittaneessa Japanin tiimissä World Team Trophyssä.

2021-2022 kaudella hän voitti NHK-Trophyn, oli Skate American neljäs ja voitti toisen Japanin-mestaruutensa. Pekingin olympialaisissa 2022 hän saavutti joukkuepronssia luisteltuaan naisten vapaaohjelman toiseksi. Yksinluistelussa Sakamoto voitti pronssia saatuaan kolmanneksi korkeimmat pisteet niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa. 2022 MM-kilpailuissa Montpellierissä hän sijoittui ensimmäiseksi niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa ja voitti kultaa.[1]

2022-2023 kaudella Sakamoto oli mukana tiimissä joka voitti 2022 Japan Open kultaa, voitti ensimmäisen Skate America-tittelinsä, sai hopeaa Japanin NHK-Trophyssä ja jäi Grand Prix finaalin viidenneksi. Hän voitti kolmannen Japanin mestaruutensa ja kauden päätteeksi luisteli kotiyleisön edessä toiseen peräkkäiseen MM-kultaansa Saitamassa.

Sakamoto on pituudeltaan 159-senttinen. Häntä valmentaa Sonoko Nakano, Mitsuko Graham ja Sei Kawahara. Hänen koreografinsa kaudella 2022-2023 ovat Marie-France Dubreuil (vapaaohjelma) ja Rohene Ward (lyhytohjelma).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Biograph: Kaori Sakamoto International Skating Union. Viitattu 18.2.2022. (englanniksi)