Kansankokonaisuus (saks. Volksgemeinschaft) on käsite, jota käytettiin Saksassa, mutta myös Suomessa, erityisesti 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Kansankokonaisuuden käsitteen kehitti Saksan ns. konservatiivinen vallankumous kuvaamaan yhteiskuntaa joka on vastakohta modernille poliittisten ja sosiaalisten ristiriitojen leimaamalle yhteiskunnalle. Käsite oli monen saksalaisen liikkeen ohjelmassa - sekä liberaalien, natsien, kansallisbolševikkien että kristillis-konservatiivien. Romanttinen nuoriso- ja luontojärjestö Wandervogels näki kansankokonaisuuden vaihtoehdoksi taloudellisen egoismin (Homo Economicus) ja individualismin leimaamalle modernismille.

Konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Armin Mohler totesi:

Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta.

Kansallissosialismi adoptoi kansankokonaisuuden omaan käsitteistöönsä. Suomessa käsitteen otti käyttöön myös äärioikeisto (Isänmaallinen kansanliike), joka näki kansankokonaisuuden aatteen vaihtoehtona puoluedemokratialle ja marxismille. Kansankokonaisuuden käsite kuului kuitenkin myös laajempaan ja maltillisempaan pohjoismaiseen ja suomalaiseen aatteelliseen perinteeseen - integratiiviseen nationalismiin. Kansankokonaisuus ja integratiivinen nationalismi edustavat organistista yhteiskuntakäsitystä, jossa yhteiskunta nähdään yhtenä elävänä organismina.

Aiheesta muualla muokkaa