Avaa päävalikko

Kansankodin pimeämpi puoli on kulttuuriantropologi Tapio Tammisen teos, joka käsittelee Ruotsin äärioikeistolaisuuden ja uusnationalismin taustoja. Kirja ilmestyi vuonna 2015 Atenan kustantamana. Kirja on saanut vuoden 2015 Tieto-Finlandia-palkinnon.[1]

Kansankodin pimeämpi puoli
Kansankodin pimeämpi puoli.jpg
Kirjailija Tapio Tamminen
Kieli suomi
Genre historia
Kustantaja Atena
Julkaistu 2015
Ulkoasu Jussi Karjalainen
Sivumäärä 262
ISBN 978-952-300-127-5
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teos taustoittaa aihetta viikingeistä ja muinaisrunoudesta alkaen, joita kansallistuntoa rakentavat kirjoittajat ovat hyödyntäneet luodessaan erityisesti 1800-luvulta lähtien kuvaa ainutlaatuisesta uljaasta germaanisesta kansakunnasta. Romanttisen aikakauden mielikuvat eivät kuitenkaan pohjautuneet historiallisiin tosiasioihin. Mytologian ensimmäisiä rakentajia oli Olof Rudbeck, joka teoksessa Atlantica (1679–1702) esitti, että muinainen Atlantis on sijainnut Ruotsissa.[2] Kriittisiä vaiheita ovat olleet suurvaltakauden päättyminen vuonna 1809, jolloin Ruotsi menetti Suomen, ja maahanmuuton lisääntyminen 1990-luvulla.[3]

Käsitteen ruotsalainen kansankoti loi 1910-luvulla konservatiivinen yhteiskuntateoreetikko Rudolf Kjellén. 1930-luvulla kansakunnan puhtaudesta tuli ihanne, ja Tammisen mukaan se on säilynyt Ruotsissa yhtenä äärioikeiston ihanteista.[4]

Tamminen kertoo, kuinka dekkarikirjailija Stieg Larsson paljasti ruotsalaisen uusnatsismin tekemisiä.[5]

ArviotMuokkaa

Tommi Nieminen toteaa Helsingin Sanomien arviossaan, että kirja on ”hyytävää luettavaa”.[3]

Janne Könönen kiittää Keskisuomalaiseen kirjoittamassaan arviossa kirjaa siitä, että se luo valoa historiallisiin kehityskaariin, jotka selittävät nykyisiä ilmiöitä. Hän olisi kuitenkin suonut, että kustannustoimittaja olisi karsinut sivupoluille vieviä rönsyjä.[6]

LähteetMuokkaa

  1. Pesonen, Mikko: Kansankodin pimeämpi puoli sai Tieto-Finlandian – Finlandia Junior esikoisteos Rambolle Ylen uutiset. 26.11.2015. Viitattu 26.11.2015.
  2. Tamminen, s. 19–26.
  3. a b Nieminen, Tommi: Ruotsi oli rodunjalostuksen suurvalta 1920–30-luvuilla. 25.1.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.8.2015.
  4. Tapio Tammisen haastattelu Suomen tietokirjailijoiden sivulla.
  5. Juupaluoma, Johanna: Kirja esittelee kansankodin pimeän puolen. 12.1.2015. Kaleva. Viitattu 20.8.2015.
  6. Könönen, Janne: Kansankodin pimeämpi puoli. 15.1.2015. Keskisuomalainen. Viitattu 20.8.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa