Kamara (yhtye)

suomalainen yhtye

Kamara on vuonna 2000 perustettu rock/metalliyhtye. Alun perin Kamaran nimi oli Lumessakahlaajat ja yhtye soitti soitti suomenkielisiä cover-kappaleita. Yhtyeen perustivat laulaja-kitaristi Juha Minkkinen ja kitaristi Tuomas Janhunen. Yhtyeen kokoonpano vakiintui nykyiselleen basisti Henri Lehmosen, kitaristi Jaakko Minkkisen ja rumpali Jaakko Silvastin myötä.

Cover-yhtyeenä aloittanut Kamara kirjoitti myös omaa materiaalia ja ensimmäinen demo tehtiin kokeiluhengessä Lumessakahlaajat-nimellä.[1] Demo sisälsi kolme omaa kappaletta sekä yhden coverin ja se nauhoitettiin Jyväskylässä Studio Watercastlella.

Lumessakahlaajat lähti nauhoittamaan toista demoaan syksyllä 2003 samaiselle Studio Watercastlelle. Seinäjokelainen levy-yhtiö Firebox Records kiinnostui toisesta demosta ja viisi kappaletta sisältänyt EP Tämäkin vielä julkaistiin maanlaajuiseen levitykseen maaliskuussa 2004. Samalla yhtye muutti nimensä Kamaraksi.

Kamaran musiikki sai radiosoittoalähde? ja yhtye esiintyi kesällä 2004 myös musiikkifestivaaleilla, muun muassa Nummirockissa ja Suonenjoen Jörisrockissa.

Yhtye nauhoitti ensimmäisen kokopitkän studioalbumin Synti, Tuomio, Katumus kevättalvella 2005 noin kahdessa viikossa jälleen Jyväskylässä Studio Watercastlella. Myös seuraavat Kamara-äänitteet, Tyrannia (2010) ja Painajaismaa (2013) nauhoitettiin Studio Watercastlessa. Sen jälkeen yhtye on tehnyt yhteistyötä nyt jo kahden albumin verran äänittäjä ja tuottaja Tuomas Kokon kanssa Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsevassa Electric Fox -studiossa. Yhteistyön tuloksena ovat syntyneet levyt Kahden maailman välissä[2] vuonna 2016 ja viimeisimpänä yhtyeen mukaan nimetty albumi Kamara[3][4], joka julkaistiin 8.6.2018.

Jäsenet muokkaa

  • Juha Minkkinen – laulu, kitara
  • Jaakko Minkkinen – kitara
  • Henri Lehmonen – basso
  • Jaakko Silvast – rummut, laulu

Entiset jäsenet muokkaa

  • Tuomas Janhunen – kitara (2000–2012)

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

  • Synti, tuomio, katumus  (2005, Roihu Records)
  • Tyrannia  (2010, omakustanne)
  • Painajaismaa  (2013, omakustanne)
  • Kahden maailman välissä (2016, omakustanne)
  • Kamara (2018, omakustanne)

EP:t muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Kamara - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives www.metal-archives.com. Viitattu 3.7.2019.
  2. Unknown: Murska-arviot: Kamara - Kahden Maailman Välissä (2016) Murska-arviot. torstai 28. huhtikuuta 2016. Viitattu 3.7.2019.
  3. Toimittaja: Esa Kotoaro: Kamara pitää otteessaan – Arviossa nimikkoalbumi ”Kamara” KaaosZine. 25.6.2018. Viitattu 3.7.2019.
  4. Miika Manninen: Kamara - Kamara (2018) Metalliluola. 2.7.2018. Viitattu 3.7.2019.

Aiheesta muualla muokkaa