Kallioimarre

putkilokasvilaji

Kallioimarre eli pohjankallioimarre (Polypodium vulgare) on lakritsinmakuisesta juurestaan tunnettu saniaiskasvi.

Kallioimarre
Polypodium vulgare - close-up (aka).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Kallioimarrekasvit Polypodiaceae
Suku: Kallioimarteet Polypodium
Laji: vulgare
Kaksiosainen nimi

Polypodium vulgare
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kallioimarre Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kallioimarre Commonsissa

Suomessa kallioimarretta on kutsuttu muun muassa nimillä mesijuuri, imeläjuuri, kivenimelä ja kalliomakia.[1][2]

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Kallioimarteen kypsyviä itiöpesäkkeistöjä.

Kallioimarteen maavarsi on vaakasuora, pitkä ja paksuhko. Maavarresta yksittäin tai pienissä ryhmissä nousevat talvehtivat lehdet kasvavat 15–40 cm korkeaksi. Lehden ruoti on lavan pituinen tai sitä lyhyempi. Lehtilapa on kapeanpuikea, kertaalleen pariliuskainen tai pariosainen. Lehdykät ovat tasasoukkia, tylpähköjä ja ehytlaitaisia. Lehtilavan alapuolella on pyöreitä ja katesuomuttomia itiöpesäkkeitä. Kallioimarteen itiöt kypsyvät Suomessa kesä-syyskuussa.[3][4]

Kallioimarre jaetaan kolmeen alalajiin, joita ovat nimialalaji ssp.vulgare, ssp. serratum ja ssp. virginianum.[5]

LevinneisyysMuokkaa

Kallioimarretta kasvaa koko Euroopassa Länsi-Venäjälle ja Kaukasukselle saakka. Keski-Venäjällä sitä kasvaa paikoitellen. Lajia tavataan myös Välimeren eteläpuolella Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa. Aasiassa lajia tavataan Turkissa, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa, Etelä- ja Itä-Siperiassa, Pohjois-Kiinassa ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa kallioimarretta kasvaa Keski-Kanadasta Yhdysvaltain itä- ja kaakkoisosiin. Alalajeista ssp. vulgare esiintyy pääasiassa Euroopassa ja Siperiassa, ssp. serratum Keski- ja Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Turkissa ja Lähi-idässä, sekä ssp. virginianum Kaukoidässä ja Pohjois-Amerikassa.[5]

Suomessa kallioimarretta kasvaa koko maassa. Laji on yleinen tai erittäin yleinen Jyväskylän korkeudelle saakka, pohjoisempana se harvinaistuu.[6]

ElinympäristöMuokkaa

Kallioimarretta tavataan kallioilla, metsäkivillä ja joskus puiden tyvilläkin.[3] Laji on sopeutunut kestämään erittäin hyvin kuivuutta. Pitkien poutakausien aikana ruskeaksi kuivuneet ja käpertyneet lehdet toipuvat usein ennalleen saatuaan vettä.[2]

KäyttöMuokkaa

Kallioimarre on erityisen tunnettu siitä, että sen maavarsi maistuu voimakkaasti lakritsimaiselta. Maun aiheuttaa siinä oleva glykyrretiinihappo. Kuivattuja kallioimarteen varsia myytiinkin aikaisemmin apteekeissa. Sitä käytettiin muun muassa keuhkoputkentulehduksessa limaa irrottavana rohtona, lisäämään hien- ja virtsaneritystä ja maksavaivoihin.[1][4] Kallioimarretta käytetään toisinaan puutarhoissa kivikkokasvina.[5]

LähteetMuokkaa

  • Luonnossa: Kasvit IV. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 107.
  2. a b Luonnossa: Kasvit IV 2009, s. 66.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 57.
  4. a b Ålands flora 2010, s. 101.
  5. a b c Den virtuella floran: Stensöta (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 11.10.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Pohjankallioimarteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 11.10.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa