Kalle Mata

Paul Henrik Karl (Kalle) Mata, ent. Henrichsson (31. joulukuuta 1889 Turku22. syyskuuta 1970), oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän osallistui elämänsä aikana monenlaisiin sotiin ja kahakoihin ja päätti lopulta ansiokkaan sotilasuransa Vaatetusvarikon päällikkönä.[1][2]

Paul Henrik Karl Mata
Kalle Mata vuonna 1933
Kalle Mata vuonna 1933
Henkilötiedot
Syntynyt31. joulukuuta 1889
Turku
Kuollut22. syyskuuta 1970 (80 vuotta)
Kansalaisuus Suomi
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomi
Palvelusvuodet 1916–1945
Komentajuudet Itä-Karjalan vapaajoukot
Taistelut ja sodat Vapaussota Talvisota Jatkosota
Sotilasarvo Majuri

PerhetaustaMuokkaa

Matan vanhemmat olivat puuseppämestari Johan Henrik Henrichsson ja Selma Ulrika Forsman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Helka Aune Onerva Pietisen kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Mata kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin ruotsalaista lyseosta vuonna 1911 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla syyslukukauden 1912 ja Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1913–1914.

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Mata työskenteli kirjurina vuosina 1910–1913 tullilaitoksen Viipurin pakkahuoneella ja konttorikirjurina vuosina 1913–1915 Pietarin tullitoimistossa, ennen kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 18. tammikuuta 1916. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Missejoella ja Schmardenissa, mistä hänet komennettiin erikoistehtäviin Suomeen 18. elokuuta 1916. Suomessa hän toimi pohjoisella etapilla muun muassa Simon Jokikylän etappiaseman hoitajana.[1][2]

Tänä aikana hän oli osallisena Maaninkajärvellä käydyssä kahakassa (ns. Simon kahakka), jossa hän haavoittui 11. joulukuuta 1916. Haavoittuneena hän matkusti Ruotsiin ja siirtyi sieltä erikoistehtäviin Norjaan. Norjasta hän palasi takaisin Saksaan 14. toukokuuta 1917 ja astui Libaussa rannikkokipinälennätinlaitoksen palvelukseen ylimatruusin vakanssilla. Libausta hänet komennettiin 20. heinäkuuta 1917 uudelleen Suomeen, missä hän suoritti Saksan meriesikunnalta saamiaan tehtäviä. Tällä komennuksella hän suoritti Uuden metsätoimiston toimeksiannosta suojeluskunnille tarkoitetun sotilaskäsikirjan laatimisen sekä osallistui sisällissodan valmisteluihin kouluttamalla suojeluskuntia Viipurissa.[1][2] Viipurissa hän koulutti joukkueenjohtajia ja ryhmäpäälliköitä; ensin mainittuja hän koulutti Viipurin Poikain ammattikoululla ja jälkimmäisiä Viipurin Ruotsalaisen lyseon voimistelusalissa.[3] Lisäksi hän koulutti joukkoja Antreassa, Imatralla, Vuoksenniskalla ja Kymin tehtailla sekä avusti asekuljetuksia Viipurin ympäristössä.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Mata osallistui sisällissodan alkuhetkinä Pietisen tehtaan kahakkaan, jonka jälkeen hän toimi suojeluskuntien lähdettyä sisällissodan ensimmäiselle sotaretkelle Venäjänsaareen. Myöhemmin hän toimi Viipurissa Venäjänsaaren retkikunnan yhdyshenkilönä ja organisoi ja piti yhteyttä muihin Viipurin maakunnan suojeluskuntajoukkoihin. Hän sai lopulta 27. tammikuuta 1918 käskyn siirtyi Heinjoen kautta Antreaan, missä hän sai käskyn ryhtyä toimimaan perustettavan 3. pataljoonan komentajan apulaisena Antreassa. Antreasta hänet komennettiin pataljoonineen Kavantsaarelle, missä hän toimi 6.–7. helmikuuta 1918 taistelevan osaston päällikkönä. Myöhemmin tarkalleen 27. helmikuuta 1918 hänet komennettiin Karjalan armeijakunnan II pataljoonan komentajan apulaiseksi. Toisesta pataljoonasta hänet siirrettiin maaliskuun puolivälissä vuonna 1918 Antreaan, missä hänet määrättiin 6. huhtikuuta 1918 alkaen Karjalan armeijakunnan esikuntaan rintamaetappipäällikön apulaiseksi. Mata osallistui sisällissodan taisteluihin Kavantsaaressa, Hannilassa, Jänhiälässä ja Kuurmanpohjassa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Mata määrättiin sisällissodan jälkeen 19. toukokuuta 1918 alkaen Karjalan armeijakunnan 2. rykmentin aliupseerikoulun harjoitusupseeriksi, josta hänet siirrettiin 9. kesäkuuta 1918 komentajaksi Karjalan divisioonan 1. rykmentin 3. pataljoonaan. Kolmannesta pataljoonasta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1918 niin ikään komentajaksi I pataljoonaan. Tässä yhteydessä rykmentin nimi muuttui Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:ksi. Itä-Suomen jalkaväkirykmentistä hänet siirrettiin 25. marraskuuta 1918 päälliköksi Karjalan kaartin rykmentin II pataljoonan 4. komppaniaan. Karjalan kaartista hän sai siirron 25. elokuuta 1919 alkaen päälliköksi Viipurin vartiopataljoonan 2. komppaniaan. Armeijasta Mata erosi 21. kesäkuuta 1920.[1][2]

Eronsa jälkeen hän toimi Itä-Karjalan vapaajoukkojen päällikkönä vuoden 1920 loppuun. Hän johti syyskuuhun 1920 asti karjalaiset kävivät muutamia sissitaisteluita, kunnes vetäytyivät kokonaan Suomen puolelle. Tämän jälkeen hän hakeutui Itä-Karjalan vapauttamissuunnitelmia ulkoministeriölle tehneen Repolan nimismiehen Bobi Sivénin seuraan. Sivén ja Mata aloittivat luoda suunnitelmaa kapinan järjestämiseksi Repolassa, kun syksyllä 1920 selvisi, että Repola ja Porajärvi aiottaisiin luovuttaa Neuvosto-Venäjälle, ja itäkarjalaiset jätettäisiin oman onnensa nojaan.[1][2]

Mata astui takaisin vakinaiseen palvelukseen 31. joulukuuta 1920, ja hänet sijoitettiin päälliköksi II polkupyöräpataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 20. huhtikuuta 1921 polkupyöräpataljoona I:een. Savon jääkärirykmentin III pataljoonan komentajaksi hänet nimitettiin 25. toukokuuta 1921. Näihin aikoihin hän osallistui lyhyen ajan Itä-Karjalan sotaan (Vienan metsäsissikapina). Hän suoritti hyökkäysvaunukurssin Hämeenlinnassa vuonna 1922 ja osallistui useille erilaisille kursseille Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2] Armeijasta Mata erosi toistamiseen 11. elokuuta 1922 ja astui suojeluskuntajärjestön palvelukseen, ja hänet sijoitettiin 15. elokuuta 1923 alkaen Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin päälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1926 Mikkelin suojeluskuntapiirin I alueen ja 1. elokuuta 1928 V alueen päälliköksi. Mikkelistä hänet siirrettiin Pohjolan suojeluskuntapiiriin, missä hänet sijoitettiin XIII alueen päälliköksi 1. elokuuta 1933 alkaen.[1][2] [4]

Suojeluskuntajärjestöstä hän erosi 27. marraskuuta 1933 ja aloitti 1. kesäkuuta 1934 työt puolustusministeriön palveluksessa. Puolustusministeriössä hän toimi ministeriön alaisten teollisuus- ynnä muiden laitosten vartio- ja turvallisuustoiminnan ohjaajana. Puolustusministeriöstä hän siirtyi 1. kesäkuuta 1934 alkaen varastonhoitajaksi Savonlinnan sotilaspiirin esikuntaan.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Mata osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Jalkaväkirykmentti 69:n 1. pataljoonan komentajana ja myöhemmin Savonlinnan suojeluskuntapiirin komentajana ja hoiti samalla myös esikunnan toimisto II:n päällikön tehtäviä. Välirauhan aikana hän jatkoi entisissä tehtävissään, kunnes hänet nimitettiin Savonlinnan komendantiksi ja Pääskylahden varastoalueen valvojaksi. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi aikaisemmissa tehtävissään, kunnes hänet siirrettiin vuonna 1942 Vaatetusvarikko 2:n päälliköksi ja hoiti tehtävää vuoteen 1945 saakka, kunnes erosi vakinaisesta palveluksesta. Mata haudattiin Saarelle.[2]

JulkaisutMuokkaa

  • Suomalainen sotilaskäsikirja 1917

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY: Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Väänänen, Kalle: Vainotien vartijat, Viipurin Suojeluskuntapiirin piiriesikunta: Viipuri, 1939.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k l Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Väänänen 1939: 99.
  4. https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo017as.htm
  5. Karjalan armeijakunnan päiväkäsky N:o 42, 13. maaliskuuta 1918
  6. https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo017as.htm