Kalkkila (ruots. Kalkila) on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee kunnan pohjoisosassa Kemiön sisäosassa.

Kalkkilan kyläalueen läpi kulkee Suomenkulmantie kyläkeskuksen sijaitessa pienessä laaksossa tien itäpuolella. Kyläaluetta leimaa sen joka laidalla kohoavat kalliomäet, joiden välinen laakso on viljelty. Pieni kaistale kylästä ulottuu kaakkoon Puujärvelle asti.[1][2]

Kalkkila on ollut ison osan historiastaan yhden talon muodostama kylä eli yksinäistila. Kylän kantatia on jaettu 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa neljään osaan ja nämä neljä taloa muodostavat yhä nykyisen kyläkannan. Lisäksi kylässä on entistä toppariasutusta. Kalkkilan ja Skobölen rajalla on toiminut ennen Kalkkilan kansakoulu.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 11.1.2021.
  2. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 11.1.2021.