Kalju Lepik
Kalju Lepik (5. lokakuuta 1920, Koeru - 30. toukokuuta 1999, Tallinna) oli virolainen runoilija. Lepik on julkaissut kaksikymmentä runokokoelmaa. Hänet on palkittu Juhan Liivin runopalkinnolla kahdesti, vuonna 1990 teoksestaan Valusad Viisid ja vuonna 1998 teoksesta Ema portree. Lisäksi hän voitti Viron vuosittaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1998.
Lepik opiskeli toisen maailmansodan aikana Tarton yliopistossa Pohjoismaista historiaa ja arkeologiaa, kunnes vuonna 1943 hänet värvättiin Saksan armeijaan. Saksan jouduttua tappiolle sodassa Lepik pakeni Ruotsiin vuonna 1944, jonne hän asettui asumaan jatkaen opintojaan Tukholman yliopistossa. Hän palasi Viroon vuonna 1990.
Suomennettu tuotanto muokkaa
- Yön tyttö; suomentanut Martti Rauhala, Tukholma: [kustantaja tuntematon] 1994
Runoja julkaisuissa muokkaa
- Lähde[1]
- Arvo Turtiaisen suomentamia Lepikin runoja on teoksessa 20 nykyvirolaista runoilijaa, toim. Raili Kilpi-Hynynen ja Arvo Turtiainen, Helsinki: Tammi 1969
- Deliriumissa
- Isänmaa
- Kantaatti huilulle ja enkelikuorolle
- Korppi on lintu
- Me laulamme
- Minulla on karvaset sääret
- Pop-pakolaisen taistelulauluja
- Satu Tiikerimaasta
- Martti Rauhalan suomentamia Lepikin runoja on julkaisussa Parnasso 1994 ; nro 1 Yön tyttö -sarjasta
- nrot 3-9 sekä
- Hauta on multaa
- Järvien surullisista silmistä
- Kaikki sotilaat maatuvat haudoissaan
- Katu on autio
- Mene pois, yön tyttö
- Puujalkainen kuu
- Surun lääke ei ole ilo
- Tyttöni, unohda järvet
- Varpaisillaan astuvat enkelit
- Yöpöllö
Lähteet muokkaa
- ↑ Kalju Lepik, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista, Linkki maailman runouteen, Runotietokanta, Lahden kaupunginkirjasto. Päivitetty 17.5.2021, viitattu 13.6.2021