Kaisa Vilhuinen -palkinto

Kaisa Vilhuinen -palkinto on Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistyksen (RSKY) jakama kirjallisuuspalkinto ruotsinsuomalaiselle kirjailijalle.[1] Palkinto on nimetty Ruotsin suomalaismetsissä runoja laulaneen, värmlanninsavolaista murretta hallinneen Kaisa Vilhuisen (1855–1941) mukaan. Se voidaan myöntää romaanille, runoteokselle, novellikokoelmalle tai runoantologialle, joka on julkaistu kahden edellisen vuoden aikana. Palkittavan teoksen julkaisumaalla ei ole merkitystä. Kirjailija voi myös saada palkinnon koko tuotannostaan.[2]

Kaisa Vilhuinen -palkinto jaetaan Ruotsissa asuvalle ruotsinsuomalaiselle kirjailijalle, joka kirjoittaa suomeksi. Palkinnon suuruus on 10 000 kruunua.[3]

Kahden vuoden välein jaettavaa Kaisa Vilhuinen -palkintoa on jaettu vuodesta 2005 lähtien. Palkinto oli aiemmin suunniteltu myönnettäväksi myös ruotsinsuomalaisen kirjailijan ruotsinkieliselle teokselle, ja siksi vuonna 2007 palkintoehdokkaana oli ruotsiksi kirjoittava Susanna Alakoski, mutta sittemmin palkintoehdokkaina on ollut suomeksi kirjoittavia kirjailijoita.[3]

Vuoden 2021 Kaisa Vilhuinen -palkinto järjestettiin yhteistyössä Eskilstunan kunnan kanssa. Kilpailua tuki myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.[4]

Vuonna 2023 Kaisa Vilhuinen -palkinto myönnettiin Leenamaija Forsberg-Johannessonille novellikokoelmasta Tähdenlento.[5]

Palkinnon saajat muokkaa

Kaisa Vilhuinen -palkinnon ovat saaneet seuraavat ruotsinsuomalaiset kirjailijat:

Lähteet muokkaa

  1. Ikäheimo, Jorma: Kaisa Vilhuinen on kolmen matsi Sisuradio, Sveriges radio. 14.2.2013. Viitattu 8.12.2022.
  2. Kaisa Vilhuinen -palkinnon säännöt 2011 Sisuradio, Sveriges radio. 10.1.2011. Viitattu 8.12.2022.
  3. a b c Ikäheimo, Jorma: Kaisa Vilhuinen -palkinto jakaa mielipiteitä Sisuradio, Sveriges Radio. 20.1.2009. Viitattu 8.12.2022.
  4. Kaisa Vilhuinen kirjallisuuspalkinnon 2021 saaja on valittu – Maarit Turtiainen ja romaaninsa Marttinansaari Kulttuuri.se (sisältää myös aiemmat palkitut ja heidän teoksensa). Viitattu 8.12.2022
  5. S. V. T. Nyheter, S. V. Uutiset: Leenamaija Forsberg-Johannesson saa Kaisa Vilhuinen -kirjallisuuspalkinnon SVT Nyheter. 2.3.2023. Viitattu 2.3.2023.
  6. a b Kaisa Vilhuinen -palkinto 2009 Liekki.se. Viitattu 8.12.2022
  7. Kaisa Vil­hui­nen -pal­kin­to jaet­tiin toista kertaa, Kaleva.fi 12.4.2007. Viitattu 8.12.2022
  8. a b c Kaisa Vilhuinen -palkinto Liekki.se. Viitattu 8.12.2022
  9. Vuoden 2017 Kaisa Vilhuinen -palkinto Leo Ylitalolle Sveriges Radio 28.4.2017. Viitattu 8.12.2022
  10. Kaisa Vilhuinen -palkinto runoilija Helena Kallio-Koskelle Sveriges Radio 16.4.2019, päivitetty 23.3.2021. Viitattu 8.12.2022
  11. Kaisa Vilhuinen-palkinto Maarit Turtiaiselle Sveriges Radio 13.9.2021, päivitetty 14.9.2021. Viitattu 8.12.2022