Kadafi Zaman (s. 8. heinäkuuta 1973 Drammen) on norjalainen toimittaja ja televisiojuontaja. Hän on työskennellyt TV 2:n uutistoimituksessa vuodesta 2006.[1]

Kadafi Zaman
Kadafi Zaman vuonna 2021.
Kadafi Zaman vuonna 2021.
Henkilötiedot
Syntynyt8. heinäkuuta 1973 (ikä 51)
Drammen, Norja
Ammatti toimittaja, televisiojuontaja
Lapset 2
Toimittaja
Koulutus Oslon insinöörikorkeakoulu
Delftin teknillinen yliopisto
Palkinnot

Gullruten
Paras juontaja 2021

Zamanin isä muutti Punjabista Norjaan vuonna 1970. Zaman oli 1990-luvulla mukana työväenpuolueen nuorisojärjestössä ja hänet valittiin vuonna 1995 Lierin kunnanvaltuustoon työväenpuolueen listalta. Hän julkaisi vuonna 1999 kirjan Norge i svart, hvitt og brunt: En multikulturell mosaikk, ja opiskeli sen jälkeen toimittajaksi Stavangerissa. Zaman on erikoistunut Aasiaan ja Lähi-itään, ja on usein raportoinut kriisialueilta. Vuonna 2015 hän tekeytyi pakolaiseksi selvittääkseen miten ihmissalakuljettajat toimivat. Vuonna 2018 Zaman pidätettiin ja pahoinpideltiin Pakistanissa, missä hän oli seuraamassa vaaleja.[1]

Zaman on vuodesta 2019 tehnyt Norge bak fasaden -dokumenttisarjaa yhdessä Janne Amblen kanssa, ja he voittivat vuonna 2021 parhaan juontajan Gullruten-palkinnon.[1]

Yksityiselämä

muokkaa

Zaman on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Holen, Øyvind: Kadafi Zaman Store norske leksikon. 21.4.2023. Viitattu 10.1.2024. (norjaksi)

Aiheesta muualla

muokkaa