Könkköjoki sijaitsee Petäjäveden kunnassa. Se on suosittu kalastuspaikka. Kintausjärvien vedet laskevat Huhtiajärven kautta Könkköjokeen ja edelleen Karikkoselkään. Könkköjoki on vuolas, sillä pudotusta on 1,5 kilometrin matkalla 16 m. Joessa on viisi koskea: Könkön-, Pitkä-, Karikko-, Mylly- ja Sahakoski, joista kaksi alimmaista muodostavat yhtenäisen koskijakson. Kosket ovat kuohuvia varsinkin kevätaikaan.[1]

Könkköjoki laskee pohjoisesta Karikkoselkään.
Könkköjoen alajuoksu vähän veden aikana.

Joki on muodostunut voimakkaasti mutkittelevaksi. Rannat ovat metsäiset, mutta rantapoluilla on helppo liikkua molemmin puolin uomaa. Vedenlaatu on hyvä. Metsistä ja soilta tuleva humus värjää veden lievästi ruskeaksi. Uomassa virtaa vettä keskimäärin 1,4 m³/s. Keväällä tai syystulvien aikaan vettä voi kulkea 4-7 m³/s, mutta toisaalta kuivina kesinä virtaama putoaa tasolle 0,2-0,4 m³/s.[1]

Joen taimenkanta on luonnonvaraista. Lisäksi jokeen istutettiin Taivalkosken Ohtaojan kantaa olevia kaksivuotiaita taimenia vuonna 1961 ja myöhemmin 1960-luvulla emotaimenia. Muutaman kerran istutettiin pieniä määriä myös Rautalammin reitin kantaa olevia kaksivuotiaita taimenia. Nykyinen kanta lienee siten sekoitus keskisuomalaista ja Iijoen vesistön kantaa.[1]

Jämsän reitin Kintauden haara, suluissa korkeus metreinä merenpinnan yläpuolella:

Ylä-Kintaus (154,5) → Ala-Kintaus (154,4) → Kipponen (151,3) → Rautajalka (128,1) → Huhtia-Pyhäjärvi (127,8) → Könkköjoki → Könkönkoski → Pitkäkoski → Karikkokoski → Myllykoski → Sahakoski → Jämsänvesi–Petäjävesi (111,1).

Lähteet muokkaa

  1. a b c Könkköjoki-sivusto Konneveden kalatutkimus ry. Arkistoitu 4.6.2013. Viitattu 11.3.2013.