Wikipedia

Villakoira

koirarotu
(Ohjattu sivulta Kääpiövillakoira)
Tämä artikkeli kertoo koirarodusta. Pölyhiukkasista kertova artikkeli on nimellä pöly.

Villakoira (ransk. caniche) eli puudeli on koirarotu, joka kuuluu FCI:n ryhmään 9.

Villakoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Ranska
Määrä Suomessa rekisteröity yhteensä 31 374[1]
Rodun syntyaika 1500-luvulla
Alkuperäinen käyttö lintukoira [2]
Nykyinen käyttö seurakoira
Elinikä n. 10–14 vuotta
Muita nimityksiä caniche, Poodle, Pudel, puudel, puudeli, villis
FCI-luokitus ryhmä 9 Seura- ja kääpiökoirat
alaryhmä 2 Villakoira
#172
Ulkonäkö
Paino toy-: 3–4 kg
kääpiö-: 4–5 kg
keskikokoinen: 8–10 kg
isovillakoira: 20–25 kg
Säkäkorkeus toy-: 23–28 cm
kääpiö-: 28–35 cm
keskikokoinen: 35–45 cm
isovillakoira: 45–62 cm
Väritys musta, ruskea, valkoinen, harmaa, punainen ja aprikoosi

Vuonna 2018 villakoira oli kaikki muunnokset yhteenlaskettuina Ranskassa 4. suosituin paikallinen rotu[3] -listauksessa se on 5. suosituin, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että virallinen listaus laskee myös madagaskarilaisen coton de tuléarin ranskalaiseksi roduksi.

Suomessa vuonna 2022 rekisteröitiin eniten kääpiövillakoiria, toiseksi eniten keskikokoisia villakoiria ja kolmanneksi eniten isovillakoiria. Harvinaisin muunnos toyvillakoira ylsi kuitenkin sekin sadan suosituimman rodun listalle.[4]

Ulkonäkö muokkaa

 
Villakoira on monipuolinen rotu, joka soveltuu moniin aktiviteetteihin.

Villakoira on kevytrakenteinen, sopusuhtainen ja erittäin villava koira. Villakoiran tuuhea ja kihara turkki kasvaa jatkuvasti, eikä siinä ole erillistä aluskerrosta.

Villakoirat jaetaan FCI-maissa neljään kokomuunnokseen säkäkorkeuden perusteella: toyvillakoira 24–28 senttiä (ihanne 25 cm, 1 cm:n alitus sallitaan), kääpiövillakoira yli 28–35 senttiä, keskikokoinen villakoira 35–45 senttiä ja isovillakoira 45–62 senttiä[5]. FCI:n jäsenmaissa villakoirista hyväksytään kaikki neljä kokoa, mutta muun muassa Yhdysvalloissa, Englannissa ja Irlannissa villakoirat jaetaan kolmeen kokoluokkaan: ”isovillakoira” (standard), ”kääpiövillakoira” (miniature) ja toyvillakoira (toy). Keskikokoista villakoiraa ei tunneta tässä jaossa, vaan sitä vastaavat koot jakautuvat miniature- ja standard -luokkiin. Rotumääritelmä vaatii muiden muunnosten vastaavan mittasuhteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan keskikokoista villakoiraa.

Villakoiran säkäkorkeuden ja rungon pituuden tulisi olla osapuilleen sama ja sivuprofiilin (asennossa seisottaessa) neliömäinen. Selän tulisi olla suora, takajalkojen kulmauksiltaan hillityt, hännän korkealle kiinnittynyt ja suora, ei selän päälle kaartuva. Koiran tulisi kantaa häntänsä tyvestä katsoen pystyssä. Häntä tavattiin perinteisesti typistää ennen typistyskiellon voimaantuloa useissa Euroopan maissa, mistä syystä ei-ihanteelliset hännät ovat vielä varsin yleisiä rodussa. Niissä maissa, joissa typistys sallitaan, on rodun typistysmuoti muuttunut pidemmäksi, jopa typistämättömän näköiseksi. Villakoiran liikkeet ovat kevyet, eloisat ja ketterät.

Väritys muokkaa

FCI-rotumääritelmä sallii värityksistä mustan, ruskean, valkoisen, aprikoosin, harmaan ja punaisen. Muut kuin yksiväriset hylätään.[6] Punainen hyväksyttiin FCI:n rotumääritelmään vasta 6. maaliskuuta 2007. Yhdysvaltalainen AKC sallii kaikki yksiväriset väritykset, mukaan lukien sinisen, ”maitokahvinvärisen” ja kermanvärisen, ja hylkää kaksiväriset eli yksilöt, joilla on karvan juuresta katsottuna turkissaan useampaa kuin yhtä väriä.[7] Yhdistyneen kuningaskunnan KC sallii kaikki yksiväriset väritykset. Muu kuin yksivärinen väritys ei johda hylkäykseen mutta on vakava virhe.[8]

Epätasainen tai epämääräinen turkin väri on vakava virhe.[6]

Kirjavuus sekä valkoiset täplät tai karvat käpälissä ovat hylkääviä virheitä.[6]

FCI-värit:

Musta: kokomusta koira. Väri on syvä eikä vivahda harmaaseen tai siniseen. Ihanteena on juuresta latvaan umpimusta koira, jonka ajeltujen kohtien väri ei juuri lainkaan poikkea turkin väristä. Monilla mustilla villakoirilla on hajanaisia vaaleita karvoja. Väri voi myös haalistua auringossa rusehtavaksi.
Valkoinen: kokovalkoinen koira. Väri on puhdas valkoinen eikä vivahda kermaan tai harmaaseen. Kermanvaaleana syntyvä pentu saattaa muuttua varttuessaan valkoiseksi.
Ruskea: kokoruskea koira. Väri on syvä, tummapuoleinen, tasainen ja lämminsävyinen eikä vivahda beigeen tai vaaleampaan ruskeaan[6].
Harmaa: kokoharmaa koira. Väri on puhdas harmaa eikä vivahda mustaan tai valkoiseen[6]. Harmaa koira syntyy hyvin tummana mutta pennun varttuessa karvankasvu muuttuu hopeanharmaaksi. Värityksen tasaantuminen ja ”valmistuminen” voi kestää parikin vuotta.
Aprikoosi: kokonaan aprikoosinpunerva koira. Väri ei vivahda beigeen, kermaan tai punaiseen[6].
Punainen: kokonaan punaruskea koira. Väri ei vivahda aprikoosiin[6]. Villakoiran punaväritys on aprikoosin resessiivinen tummempi muunnos.

Muut värit:

Kermanvärinen: kokonaan kermankellertävä koira. Ei tulisi olla liian vaalea (”huono valkoinen”) eikä liian tumma (”huono aprikoosi”).
Sininen: kokonaan tummanharmaa koira. Syntyy mustana tai melkein mustana ja haalistuu tummanharmaaksi varttuessaan.
Maitokahvinvärinen: kokonaan vaaleanruskea koira. Syntyy ruskeana ja vaalenee harmaan tavoin parissa vuodessa. Kirsu vaaleanruskea.

Villakoiralla esiintyy myös kermanväriä, valkokirjavuutta, merkkiväritystä (black & tan/phantom), soopelia, brindleä ja maskiväritystä sekä hyvin harvinaisena syntymästä saakka harmaata tai vaaleanruskeaa väritystä (mahdollisesti sinistä ja beigeä eli liilaa). Nämä värit katsotaan FCI-maissa virheellisiksi, mutta esimerkiksi Venäjällä black and tan -väriset villakoirat rekisteröidään virallisesti omana rotunaan nimeltä phantom (Фантом)[9]. Koirien värien periytymisen vuoksi myös puhdasrotuiset villakoirat voivat kantaa geenitekijöitä virhevärityksiin resessiivisen periytymisen tai muiden geenien epistaasin vuoksi. Tästä syystä eriväristen linjojen yhdistäminen voi johtaa värivirheellisiin pentuihin.

Puhdasrotuisissa villakoirissa ei tunneta merlevärityksiä, vaikka merlejä ”villakoiria” joskus myydäänkin muiden standardin ulkopuolisten ”muotivärien” kuten erilaisten kirjavien ohella. Värit voivat myös yhdistyä toisiinsa, eli esimerkiksi brindlellä koiralla voi olla valkoisia merkkejä.

Kauan ennen kuin villakoira perustettiin roduksi muodollisesti sen tunnettuihin värityksiin on kuulunut mustavalkoinen eli ”harlekiini”. Joissain maissa tämä väritys hyväksytään myös virallisissa näyttelyissä, kuten esimerkiksi Ranskassa[10], Alankomaissa[11] ja Venäjällä[9] FCI:n 30. elokuuta 2012 julkaiseman tiedotteen mukaan monivärisiä yksilöitä ei saa sen alaisissa järjestöissä kutsua villakoiriksi polveutumistodistuksissa, kilpailuluetteloissa, eikä muissa virallisissa asiakirjoissa[12], minkä vuoksi se tunnetaan Venäjän Kennelfederaatiossa RKF:ssä nimellä ”harlekiini” (Арлекин)[9], Hollannin Kennelliitossa Raad van Beheerissä nimellä "monivärinen ranskalainen kiharakarva" (Meerkleurig Franse Krulhaar)[11] ja Ranskan Kennelliitossa SCC:ssä nimellä ”kiharakarvainen monivärinen koira” (chien particolore à poil frisé) - kyseinen rotumääritelmä pitää Ranskassa sisällään mustavalkoisen lisäksi myös hiekka-valkoisen (fawn & white), ruskea-valkoisen, sini-valkoisen, brindlen, phantomin, ruskean tan-merkein (brown & tan), kolmivärisen (tricolor)[10]. Moniväriset yksilöt sallivia ja puoltavia rotujärjestöjä on perustettu esimerkiksi Ranskassa (Club du Caniche Bicolore et Particolore Français) ja Belgiassa (Belgian Club of Multicolored Poodles).

Luonne ja käyttäytyminen muokkaa

Kaikenkokoiset villakoirat tunnetaan eräänä maailman älykkäimmistä koiraroduista. Se ei kuitenkaan ole välttämättä helpoimmin koulutettavia rotuja, sillä se oppii tilaisuuden tullen manipuloimaan ohjaajaansa ja voi käyttää kekseliäisyyttään ei-toivottuihin tarkoituksiin.

Villakoira on tyypillisesti myös vilkas, energinen, leikkisä ja miellyttämisenhaluinen. Hyvin ihmiskeskeisenä rotuna villakoira kiintyy helposti ihmisiin ja on usein avoimen seurallinen myös tuntemattomien seurassa, mutta tähän voi liittyä myös taipumus eroahdistukseen.

Villakoira on energinen ja se vaatii kohtalaisesti liikuntaa ja etenkin ajattelua vaativaa aktivointia kuten temppujen harjoittelua tai hajutyöskentelyä. Hyväkuntoinen mutta turhautunut villakoira voi kehittää huonoja tapoja.

Villakoira sopii liikunnallisena ja älykkäänä koirana hyvin esimerkiksi agilityyn ja tokoon. Rodussa esiintyy paikoitellen myös metsästyskäyttöön sopivaa noutajaviettiä. Joitain villakoiria on koulutettu suojeluskoiriksi ja palveluskoiriksi.

Alkuperä muokkaa

 
Villakoiran näköisiä koiria on esiintynyt jo varhain kuvataiteessa (piirros vuodelta 1553).

Rodun juuret ovat Euroopasta, missä villakoira ja sen edeltäjät ovat olleet suosiossa jo vuosisatoja. Nykymuotoisen rodun alkuperämaana pidetään yleensä Ranskaa, missä sitä käytettiin noutavana koirana vesilintujen metsästyksessä.[2] Saksan kielen sanaa pudeln, joka merkitsee loiskuttamista, pidetään villakoiran kansainvälisen nimen poodle kantasanana.

Villakoiraa on käytetty vartiointiin ja vesilintujen metsästykseen.[2] Villakoiria käytetään edelleenkin metsästykseen,[13][14] jonkin verran myös Suomessa.[5]

Villakoiria on pitkään käytetty sirkusesityksissä.

Vuonna 1962 perustettiin Suomen villakoirakerho – Finska Pudelklubben ry, joka on Suomessa villakoirien kasvatusta ja harrastustoimintaa edistävä rotujärjestö. Rodun suosio on kasvanut Suomessa alkuajoista, jolloin rekisteröintimäärät pyörivät sadan yksilön ympärillä vuosittain. Villakoiria rekisteröidään nykyään noin 1 000 yksilöä vuodessa[15]. Nykyään villakoiria käytetään hyvin vähän alkuperäisissä tehtävissään ja ne ovat enimmäkseen seurakoiria.

Terveys muokkaa

 
Ruskea villakoiranarttu, jolla näyttelyihin kelpaamaton helppohoitoisempi lyhyt turkki.

Villakoiralla esiintyy verrattain vähän perinnöllisiä sairauksia. Silmäsairauksista esiintyy harmaakaihia ja etenevää verkkokalvon surkastumaa (PRA). Joitakin silmäluomen sisäänpäinkääntymiä on havaittu. Kuten muillakin roduilla, jalostukseen käytettävien koirien silmät tulisi aina tutkituttaa ennen astutusta. Samoin polvet on tutkittava kaikilla kokomuunnoksilla patellan luksaation varalta. Isovillakoiralta vaaditaan ennen astutusta myös lonkkakuvaus lonkkadysplasian ja biopsia SA:n varalta. Tämä on suositeltavaa myös keskikokoiselle villakoiralle. Legg-Perthesin tautia esiintyy pienemmillä muunnoksilla ja epilepsiaa joillakin yksilöillä kaikissa muunnoksissa.

Hoito muokkaa

 
Näyttelyvillakoira vuodelta 1915. Trimmausmalli vanha versio englantilaisesta leijonamallista, häntä lyhyeksi typistetty.
 
Mannermaisessa leijonaleikkauksessa olevaa aprikoosia isovillakoiraa valmistellaan näyttelyssä.

Villakoira tunnetaan huomiota herättävästä perinteisestä trimmaustyylistään: kuono, kaula, käpälät ja hännänalus sekä mahdollisesti myös koiran takaosa ajellaan lyhyiksi, pään, niskan ja rinnan alueelle sekä nilkkoihin ja häntään jätetään pidempää karvaa. Leikkaustyylin kerrotaan polveutuvan vuosisatojen takaisesta metsästäjien tavasta leikata kiharakarvaisilta vesinoutajiltaan osa karvoituksesta pois, jotta koira voisi uida ketterämmin noutaessaan ammuttuja lintuja. Lyhyeksi ajellut raajojen otaksutaan helpottaneen liikkumista vedessä, rinnan ja nilkkojen ympärille jätetyn karvan pitäneen koiran lämpimänä, ja viuhtovan häntätupsun helpottaneen koiran seuraamista kauempaa. Päälaen karvoituksen annettiin kasvaa pidemmäksi ja se sidottiin pois silmiltä nauhalla, jonka väristä voitiin helposti erottaa toisistaan seurueen samanväriset koirat. Villakoiran tultua seurakoiraksi tuli muotiin antaa turkin kasvaa paljon metsästysleikkausta pidemmäksi ja leikata turkkia eri tavoin muodin mukaan. Ennen hiustenkuivaimen keksimistä koristeellisten trimmaustyylien vaatima kuivaustapa harjaten vaati paljon työtä ja oli ylellisyyden merkki. Näin alkuperäisestä käytännöllisestä käyttökoiran kehittyi valtavasti hoitoa vaativia muotityylejä. Erityisesti Pariisissa perustettiin jopa villakoirien trimmaukseen erikoistuneita salonkeja.

Koirarotujen standardisoiminen alkoi kuningatar Viktorian aikana, ja villakoiran rotumääritelmään valittiin vain kaksi näyttelykelpoista trimmausmallia. Koiranäyttelyharrastajat olivat tässä vaiheessa enenevissä määrin ylhäisön naisia, joten vain kahden eri mallin sallimisen taustalla saattoi olla estää erikoisuutta tavoittelevien, ”hyvän maun” ulkopuolelle jäävien mallien pääsy näyttelykehään. Muita mahdollisia syitä oli estää muotiseikkojen vaikuttaminen näyttelymenestykseen ja helpottaa koirien vertailua toisiinsa. Nyöriturkkiset villakoirat olivat yhä varsin yleisiä, ja niitä pidettiin rotumääritelmän alkuaikoina erillisenä rotunaan. Myöhemmin ”rodut” yhdistettiin, kun todettiin että minkä tahansa villakoiran turkki voitiin nyörittää mikäli karvanlaatu oli rodulle tyypillinen.

Trimmaustyylit vaihtelivat 1900-luvun mittaan paljon, mihin osittain vaikutti myös trimmaustarvikkeiden laadun paraneminen. Esimerkiksi 1960-luvulla villakoirat jätettiin huomattavasti runsasturkkisemmiksi kuin nykyään.

Villakoiran kihara turkki vaatii säntillistä ja säännöllistä hoitoa ellei koiraa ajella aivan lyhyeksi. Turkki takkuuntuu ja huopuu herkästi etenkin koiran ollessa nuoruusiässä. Villakoira pitää pestä aina ennen trimmaamista, jotteivät välineet tylsyisi likaiseen turkkiin. Pitkässä turkissa olevan koiran peseminen on suuri työ, jossa aikaa kuluu etenkin pesua edeltävään takkujen selvittämiseen ja turkin kuivaukseen. Pidempi turkki on kuivatessa harjattava suoraksi, sillä kiharaksi jätetty karva takkuuntuu herkästi. Vaihtoehtoisesti villakoiran turkin voi myös antaa huopua nyöreiksi, joskin myös nyöriturkkia on säännöllisesti tarkkailtava ja hoidettava. Nyörien kuivuminen pesun jälkeen kestää erityisen kauan. Villakoirilta on tapana ajella kasvot, kaula, sukuelinten alue ja käpälät aivan lyhyiksi lähinnä tyyli-, perinne- ja siisteyssyistä; käpälät ovat poikkeus, koska pitkät tassukarvat keräävät herkästi kosteutta, kuraa, hiekkaa, roskia ynnä muuta, mikä aiheuttaa herkästi haavoja ja hankaumia varvasväleihin.

Villakoiran korvien sisällä olevat karvat kasvavat muun karvoituksen tavoin jatkuvasti, ja voivat hoitamattomana kasvaa korvakäytävään mytyksi, joka erityisesti korvavahaa kerätessään tai kiharaksi kasvaessaan voi muodostaa tulpan. Kaikilta villakoirilta onkin syytä nyppiä korvan sisällä kasvavat karvat ainakin osittain pois korvan ilmavuuden parantamiseksi ja tulehdusten ehkäisemiseksi.

Villakoiran trimmaaminen näyttelyturkkiin on vaativa työ, joka jätetään yleensä ammattitaitoisen trimmaajan tehtäväksi. Näyttelyturkin ylläpitäminen ilman muotoilun vaativuuttakin on suuri urakka omistajalle. Jos koiraa ei aiota käyttää näyttelyissä, turkin voi ajella ja muotoilla mielensä mukaan.

FCI:n hyväksymät viralliset näyttelyleikkausmallit ovat moderni leikkaus, mannermainen leijonaleikkaus (”continental”), skandinaavinen leijonaleikkaus (”pentuleijona”), pentuleikkaus ja englantilainen leijonaleikkaus, mutta myös terrierileikkausta on nähty kehissä. Näyttelymalleille yhteisiä piirteitä ovat pitkä muhkea karvoitus päässä, korvissa, kaulalla ja rinnassa, pyöreä tupsu hännässä sekä karvattomaksi ajellut kuono, kaula, käpälät, hännäntyvi ja sukuelinten alue. Mannermaisessa leijonaleikkauksessa koiran nilkoissa on pyöreät ”muhvit” ja etujalkojen yläosa sekä takaosa ajellaan paljaaksi lukuun ottamatta lonkkien päälle jätettäviä pyöreitä tupsuja. Lonkkatupsut eivät ole välttämättömät. Englantilaisessa leijonaleikkauksessa etujalat ovat paljaat ”muhveja” lukuun ottamatta, takaosa leikataan lyhyeksi ja takajalkoihin mutoillaan kahden paljaan raidan erottamat kolme melko tasakokoista, pyöreää ”muhvia”. Skandinaavisessa leijonaleikkauksessa koiran takaosan ja jalkojen turkki jätetään pitkäksi mutta rintaa lyhyemmiksi ja muotoillaan saksin. Moderni leikkaus muistuttaa skandinaavista leijonaa, mutta pään, korvien, niskan ja rinnan karvoituksen pituus on hillitympi. Pentuleikkaus vastaa modernia leikkausta, mutta on muodoiltaan pyöreämpi ja ”pentumaisempi” ja vastaa pituudeltaan karvoitusta, jonka näyttelyikään ehtineen pennun voidaan otaksua ehtineen kasvattaa. Terrierileikkaus vastaa modernia leikkausta, mutta korvalehdet ja häntä ajellaan paljaiksi. Villakoiran voi esittää nyöritettynä missä tahansa näyttelyleikkauksessa. Tällöin nyörien on oltava tarpeeksi pitkät, ainakin noin 20 senttimetriä.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 17.8.2019)
  2. ↑ a b c Poodle – definition of poodle by the Free Online Dictionary, Thesaurus and Encyclopedia The Free Dictionary.
  3. ↑ LOF 2018: Quid des races françaises? Société Centrale Canine. Haettu 4.2.2019.
  4. ↑ Suomen suosituimmat koirarodut vuonna 2022. Suomen Kennelliitto. Viitattu 6.1.2023.
  5. ↑ a b Villakoira pähkinänkuoressa Suomen Villakoirakerho. Arkistoitu 21.6.2009. Viitattu 22.4.2010.
  6. ↑ a b c d e f g FCI:n rotumääritelmä, Suomen kennelliiton käännös.
  7. ↑ Poodle Dog Breed Information American Kennel Club. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  8. ↑ KC:n rotumääritelmä (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  9. ↑ a b c Standards: Group 9 (Arkistoitu – Internet Archive). Russian Kennel Federation. Haettu 4.2.2019.
  10. ↑ a b Chien particolore à poil frisé. Société Centrale Canine. Haettu 4.2.2019.
  11. ↑ a b Franse Krulhaar, Meerkleurig. Raad van Beheer: Houden van Honden. Haettu 1.11.2022.
  12. ↑ Circular / Circulaire / Zirkular / Circular : 49/2012. (FCI:n tiedote numero 49) Federation Cynologique Internationale (AISBL). 30.8.2012. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 7.9.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Gun Dog Breeds: Standard Poodle 6.9.2011. GunDog. Viitattu 20.5.2014. (englanniksi)
  14. ↑ That dog hunts? Yes, poodles can make good hunting dogs, too 11.12.2008. StarTribune. Viitattu 20.5.2014. (englanniksi)
  15. ↑ Rekisteröinnit 1998–2008. Koiramme, 2009, nro 1–2, s. 15–19.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Villakoira.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Villakoira&oldid=22257037”