Jyväskylän työväenyhdistys

Jyväskylän Työväentalo

Jyväskylän työväenyhdistys on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen paikallisosasto Jyväskylässä. Yhdistys on perustettu vuonna 1888 ja sillä oli noin 750 jäsentä vuonna 2011. Yhdistyksellä on ollut vahva vaikutus Jyväskylän kaupungin päätöksentekoon varsinkin vasemmistolaisessa Jyväskylässä vuosina 1945-1991. Yhdistyksen näkyviä johtohahmoja eri aikoina ovat olleet Toivo Lehto 1920-luvulla, Onni Peltonen (moninkertainen ministeri 1940-1950-luvuilla), Eino Palander ja Pentti Sahi (kaupungin keskeiset luottamushenkilöt 1960- ja 1970-luvuilla)[1] sekä Kalevi Olin 1990-luvulla.[2]

Vuonna 1924 yhdistys rakennutti toimitalokseen Jyväskylän Työväentalon. Se kuuluu arkkitehti Alvar Aallon varhaistuotantoon. Talo sijaitsee keskeisellä paikalla Kauppakadun ja Väinönkadun kulmassa. Tontilla on myös myöhemmin rakennettuja talon laajennusosia. Useiden vuosikymmenten ajan yhdistys hankki varoja pyörittämällä talossaan ravintolatoimintaa, mutta nykyisin ravintolatilat on vuokrattu ulkopuolisille. Myös yhdistyksen harjoittama teatteritoiminta on ollut laajaa ja tasokasta.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Nikki, Kalevi: Sata huomisen vuotta. Jyväskylän työväenyhdistys 1888-1988., s. 20-30, 60-87. Jyväskylän työväenyhdistys, 1988. ISBN 951-99958-6-2.
  2. Yhdistyksen toimintakertomus 2011


Aiheesta muuallaMuokkaa