Juurikasvua on Mikko Reitalan käsikirjoittama ja Saara Saarelan ohjaama, Moskito Television Oy:n tuottama kaksiosainen televisioelokuva Ylelle, joka esitettiin ensimmäisen kerran Vähässäkyrössä 16. syyskuuta 2009. Julkisesti elokuva esitettiin saman vuoden lokakuussa.

Kaupunkilaiset Mika (Antti Luusuaniemi), lääkäri ja Ricu (Ville Myllyrinne), parturi-kampaaja, muuttavat Pohjanmaalle Mikan uuden työpaikan perässä. Pienellä paikkakunnalla elämä saa aikaan kaikenlaista eikä asiaa helpota, että uudet kunnan asukkaat ovat samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Rooleissa

muokkaa
 Antti Luusuaniemi  Mika  
 Ville Myllyrinne  Ricu  
 Eero Saarinen  Tarmo  
 Lauri Tilkanen  Petteri  
 Hanna Lekander  Lupu  
 Hannele Laaksonen  Kerttu  
 Sinikka Mokkila  Mänty  
 Matti Onnismaa  Koski  
 Jaana Saarinen  Sirpa  
 Uula Laakso  Korpela  
 Vera Kiiskinen  Satu  
 Arttu Kurttila  Julli  
 Emma Louhivuori  Emmi  
 Ritva Vepsä  Saimi  
 Johanna Tuominen  Nuori nainen konsertissa  

Lähteet

muokkaa