Avaa päävalikko
Thomas vuonna 2017

Justin Thomas (s. 29. huhtikuuta 1993 Louisville[1]) on yhdysvaltalainen golfaaja. Thomas on voittanut golfin Major-turnauksista PGA Championshipin vuonna 2017 ja samana vuonna hän voitti PGA Tourin ratkaisseen FedEx Cupin. Maaliskuussa 2018 Thomas nousi golfin maailmanlistalla toiseksi ja toukokuussa 2018 ykköseksi[2].

AmatööriuraMuokkaa

Amatöörinä Justin Thomas voitti kaksi turnausta ja kuului Yhdysvaltojen vuoden 2010 junioreiden Ryder Cup-joukkueeseen. Vuonna 2012 Thomas sai vuoden parhaalle yliopistogolfaajalle myönnettävän Haskins Awardin. Justin Thomas siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2013.

Ammattilaisuran alkuMuokkaa

Ammattilaisuran alussa Justin Thomas ansaitsi pelioikeuden Web.Com Tourille kaudelle 2013-2014 karsintaturnauksien kautta. Ensimmäisen ammattilaisturnauksen Thomas voitti heti ensimmäisellä kaudellaan Web.Com Tourilla ja oli lopulta Tourin kokonaistilaston neljäs ansaiten osallistumisoikeuden golfin pääkiertueelle PGA Tourille kaudeksi 2014-2015. Ensimmäisellä kaudellaan PGA Tourilla hän oli kahdesti neljäs ja uran ensimmäinen PGA Tourin voitto tuli seuraavalla kaudella 2015-2016 Malesiassa loppuvuodesta 2015.

Kausi 2016–2017Muokkaa

Kausi 2016-2017 on ollut toistaiseksi Justin Thomasin uran menestyksekkäin. Kyseisellä kaudella hän teki läpimurtonsa maailman huipulle. Thomas voitti PGA Tourilla viisi turnausta, joista yksi oli Major-turnaus PGA Championship. Lisäksi Thomas voitti PGA Tourin voittajan ratkaisevan FedEx Cupin ja hänet valittiin PGA Tourin vuoden pelaajaksi. Justin Thomasin lisäksi vain kolme pelaajaa on pystynyt voittamaan PGA Tourilla viisi turnausta, joista yksi on Major-turnaus alle 25-vuotiaana sitten vuoden 1960. He ovat Jack Nicklaus, Tiger Woods ja Jordan Spieth.

Kausi 2017–2018Muokkaa

Kausi 2017-2018 on lähtenyt Thomasilla hyvin liikkeelle. Hän voitti turnauksen Etelä-Koreassa loppuvuodesta 2017 ja seuraava voitto tuli maaliskuussa 2018 Floridassa pelatussa turnauksessa. Vain viikkoa myöhemmin Justin Thomas oli Meksikossa WGC-Mexico Championshipissa toinen häviten Phil Mickelsonille uusintareiällä. Meksikon turnauksen jälkeen Thomas nousi maailmanlistan sijalta kolme sijalle kaksi Dustin Johnsonin perään.

SaavutuksiaMuokkaa

Major-turnauksetMuokkaa

KiertueetMuokkaa

  • PGA Tour: 8 voittoa
  • FedEx Cup: 2017
  • Web.Com tour: 1 voitto

Muita ammattilaissaavutuksiaMuokkaa

  • Maailmanlistan 2. (maaliskuu 2018)
  • PGA Tourin vuoden pelaaja 2017
  • Rahalistan 1. 2017
  • Nuorin pelaaja PGA Tourilla, joka on pelannut alle 60 lyönnin kierroksen
  • Yhdysvaltain avoimen golfturnauksen yhden kierroksen lyöntiennätys 63 lyöntiä (samaan pystynyt muitakin)

AmatöörisaavutuksiaMuokkaa

JoukkuesaavutuksiaMuokkaa

LähteetMuokkaa