Tämä artikkeli käsittelee hiihtäjää. Jalkapalloilija Jussi Niskasta on eri artikkeli.

Johan Teodor (Jussi) Niska (5. joulukuuta 1889 Virolahti24. syyskuuta 1958 Virolahti) oli kaksi vuotta vanhemman veljensä Eetu Niskan tavoin mestarihiihtäjä, mutta myös suksiseppä.[1]

Niskan vanhemmat olivat Taneli Juhonpoika Niska ja Juliana Pohjola. Niska oli parhaimmillaan lyhyempien eli 10:stä 30:een kilometrin matkojen hiihtäjä, päinvastoin kuin vanhempi veli Eetu. Hänen uransa huippukohtia oli Ruotsin Östersundomissa 1913 pidettyjen Pohjoismaiden kilpailujen 30 kilometrin murtomaahiihto, jonka hän voitti 20 sekunnilla, vaikka joutui odottamaan kilpaladun kanssa ristenneellä radalla kulkenutta junaa ja kysymään kielitaidottomana neuvoa oikeasta maaliintuloladusta. Oulun hiihtoja Niska ei koskaan voittanut, vaikkakin sijoittui toiseksi 1911, kolmanneksi 1912 ja neljänneksi 1914. Suomen mestari hän oli 30 kilometrillä kuitenkin juuri 1912 ja vielä 1915. Seuraavana vuonna 1916 mestarille oli luvassa kello ja toiseksi tulleelle haulikko. Santeri Tasa voitti kilpailun, mutta myös hopealle jäänyt Niska oli tyytyväinen saatuaan haluamansa palkinnon. Tapani Nikusta tuli 1920-lukua lähestyttäessä Niskan seuraaja 30 kilometrin kuninkuushiihtäjänä. Niska kilpaili silti vielä 1920-luvullakin, TUL:in riveissä, ja menestyi jäähiihtäjänä. Hän sai 1925 maailmanennätykseksi sanotut ajat, 20 kilometrillä 57,00 ja 30 kilometrillä 1.34,10. Viisi vuotta myöhemmin 1930 eli 40-vuotiaana hän sai 10 kilometrin matkalla jääkelillä ajan 25,50.[1]

Niskan puoliso oli Emma Elina Ripatti (1896–1991).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Heikki Kelmola: Niska, Jussi (1889-1958). Suomen Kansallisbiografia. Osa 7. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Sivut 103-104.

Aiheesta muualla muokkaa