Avaa päävalikko

Julius Juho (Jussi) Korhonen (26. lokakuuta 1894 Helsinki18. kesäkuuta 1942) oli suomalainen jääkärivääpeli ja Viron armeijan vänrikki. Hän oli monen sodan veteraani ja heimosoturi.[1][2]

Sisällysluettelo

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat mekaanikko Vilho Korhonen ja Anna Gustava Ala-aho. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Matilda Lehkosen kanssa, joka kuoli vuonna 1929.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Korhonen kävi kansakoulun ja kauppakoulua.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania

Korhonen työskenteli kirjaltajana Torniossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet komennettiin 29. syyskuuta 1917 Suomalaisen sotilaskäsikirjan painatustyöhön Berliiniin. Takaisin komppaniaansa hän palasi hieman ennen pataljoonan kotiuttamista helmikuun alussa vuonna 1918.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Korhonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanian vääpeliksi ja joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Korhonen siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Kaartin jääkäripataljoonaan, missä hän toimi vääpelinä 4. komppaniassa. Armeijasta hän erosi ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 28. lokakuuta 1918 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Ruoveden suojeluskuntaan.[1][2]

Ruoveden suojelukunnasta hän erosi 8. tammikuuta 1919 ja liittyi Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin. Viron vapaussodassa hän toimi 23. tammikuuta 1919 alkaen joukkueenjohtajana Pohjan Poikain rykmentin I pataljoonan 1. komppaniassa ja 1. helmikuuta 1919 alkaen saman komppanian päällikkönä. Hän otti osaa vapaussodan taisteluihin muun muassa Luhde-Grosshofissa, Valkissa, Koikylässä, Marienburgissa ja Petserin rintamanosalla. Käymissään taisteluissa hän haavoittui 18. maaliskuuta 1919 Telvan kylää vastaan tehdyssä hyökkäyksessä.[1][2]

Viron armeijan leivistä hän erosi 31. maaliskuuta 1919 ja matkusti Suomeen ja liittyi heimosotaan Aunukseen lähteviin joukkoihin keväällä 1919. Hän otti osaa Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän osallistui Aunuksen kaupungin ympäristössä käytyihin taisteluihin.[1][2]

Sotaretkeltään palattuaan hän toimi 1. heinäkuuta 1919 lähtien paikallispäällikkönä Anttolan suojeluskunnassa, mistä hän muutti 1. elokuuta 1920 Alavudelle ja toimi siellä 15. toukokuuta 1922 alkaen paikallispäällikkönä Alavuden suojeluskunnassa. Korhonen erosi Alavuden suojeluskunnasta ja astui takaisin armeijan palvelukseen 1. tammikuuta 1923 ja hänet sijoitettiin vääpeliksi Viipurin rykmentin 5. komppaniaan, missä hän toimi 12. toukokuuta 1923 lähtien rykmentin esikuntavääpelinä. Armeijasta hän erosi uudemman kerran 31. joulukuuta 1923 ja työskenteli sen jälkeen konelatojana eri kirjapainoissa muun muassa vuosina 1933 - 37 Uudessa Suomessa.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Korhonen osallistui talvisotaan joukkueenjohtajana Jalkaväkirykmentti 16:ssa ja otti osaa taisteluihin Tolvajärvellä ja Aittojoella. Jatkosodan puhjettua hänet määrättiin joukkueenjohtajaksi Jalkaväkirykmentti 26:een. Jatkosodassa hän osallistui Kavantsaaren taisteluun, missä hän haavoittui 23. elokuuta 1941.[2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975