Jurjevin linnoitus
Jurjevin linnoitus oli Kiovan suuriruhtinas Jaroslav Viisaan vuonna 1030 rakentama linnoitus nykyisessä Tartossa. Linnoitus on nykyisin jo hävinnyt, mutta paikalta on kaivauksissa löydetty siihen liittyvää esineistöä. Linnan rakentaminen liittyi lyhyeen Kaakkois-Viron venäläisen vallan kauteen, joka päättyi vuonna 1061.
Nimi Jurjev juontuu ruhtinaan alkuperäisestä nimestä Juri, jonka nimen hän oli saanut kasteessa.[1]
Historia muokkaa
Paikalla oli jo ennen Jurjevin linnoitusta sen rakennuspaikan läheisyydessä muinaislinna ja asutusta. Alue sijaitsi Emajoen ylittämiseen sopivassa kohdassa, ja sieltä kulkeva tie yhdisti Pohjois-Viron Kaakkois-Viroon ja edelleen Pihkovaan ja latgallien alueisiin. Sijaintinsa vuoksi paikka oli maantieteellisesti tärkeä. Nestorin kronikan mukaan Vladimir Pyhän poika Jaroslav Viisas lähti sotaretkelle Viroon, voitti tsuudit ja perusti Jurjevin linnoituksen Toomemäelle. Linnan juurelle syntyi asutusta, jossa asui sotilaita, kauppiaita ja käsityöläisiä. Asuttu alue linnavuoren ja Emajoen välissä oli noin 800 metriä pitkä ja 250 metriä leveä. Lisäksi Toomemäen linnan länsipuoliset osat oli asutettu, ja joitakin taloja oli myös linnan eteläpuolella. Jurjevin linnoituksen loppu tuli keväällä 1061, kun sossoleiksi kutsutut sotajoukot valloittivat linnoituksen ympäristön kylät ja lopulta polttivat linnoituksen ja sen lähiympäristön talot. Sossolit olivat luultavasti Harjumaalta tulleita virolaisia, ja he hyökkäsivät myöhemmin Pihkovaankin.[2]
Arkeologia muokkaa
Tartossa tehdyissä kaivauksissa on löydetty runsaasti luoteisvenäläistä vääntöpyöräkeramiikkaa. Slaavilaisperäisten saviesineiden sirpaleiden lisäksi linnan ja sen lähiympäristön asutuksen alueelta on löydetty monia esineitä, jotka oli selvästi tuotu paikalle Kiovan Venäjältä. Vastaavia esineitä ei ole löydetty muualta Virosta. Näihin esineisiin kuuluvat muun muassa savesta tehdyt lasitetut pääsiäismunat ja vaaleanpunaisesta liuskeesta tehdyt värttinänpyörät ja veistetty risti. Linnan alueelta on löydetty skandinaavismallisia nuolenkärkiä, jollaisia käyttivät tuon ajan venäläisten ruhtinaiden eliittisoturit.[3]
Lähteet muokkaa
- Aivar Kriiska ja Andres Tvauri: Viron esihistoria. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 9789517468794.
Viitteet muokkaa
- ↑ Heikki Hurtta, Tartu, Dorpat ja Jurjev, (Arkistoitu – Internet Archive) Tuglas.fi, viitattu 1.2.2017
- ↑ Kriiska ja Tvauri 2007, s. 170-171
- ↑ Kriiska ja Tvauri 2007, s. 172