Jukka Saarinen

Jukka Saarinen (s. 4. elokuuta 1951 Punkalaidun) on suomalainen toimittaja, sanoittaja ja kirjailija.

Jukka Saarinen elokuussa 2009.

Sanoittajana Saarinen on keskittynyt suomalaiseen iskelmämusiikkiin sekä tangoihin. Hänen sanoittamiaan kappaleita ovat muun muassa ”Tule luo” (levyttänyt muun muassa Katri-Helena; kappale oli Suomen edustaja Eurovision laulukilpailussa vuonna 1993), ”Se on mahtavaa” (Matti ja Teppo), ”Minä taistelen” (Arja Koriseva), "Myrskyn maa" (Jari Sillanpää), "Yhdestoista hetki" (Jukka Hallikainen) ja ”Rannalla tuulee” (Tiina Räsänen, Niina Päivänurmi).

Toimittajana Saarinen on työskennellyt muun muassa Lauttakylä-lehden päätoimittajana sekä Turun Sanomien uutispäällikkönä ja lukemistoliitteiden päällikkönä.

Kirjailijana Saarinen on kirjoittanut riimillisiä runoja, mietelmiä, värssyjä sekä teoksen Finlanders-yhtyeestä. Saarisen runoja ja sanoituksia on myös julkaistu monissa antologioissa.

Saarinen työskentelee Turun Sanomien kulttuuritoimittajana.

TeoksetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa