Jukka Matti Alho (s. 10. joulukuuta 1952 Seinäjoki)[1] on suomalainen yritysjohtaja. Hän oli Itellan konsernijohtaja vuosina 2000–2012, kunnes jäi eläkkeelle.[2]

Alho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1971 ja diplomi-insinööriksi vuonna 1976 Teknillisestä korkeakoulusta. Vuosina 1976–1981 hän työskenteli Televan ja Telefennon suunnitteluinsinöörinä ja projektipäällikkönä. Vuodet 1981–2000 hän oli Helsingin Puhelinyhdistyksen, myöhemmin Elisa Communications Oy:n järjestelmäinsinööri, osastopäällikkö, tekninen johtaja ja varatoimitusjohtaja. Vuonna 2000–2007 hän oli Suomen Posti Oyj:n toimitus- ja konsernijohtaja ja vuodesta 2007 Itellan konsernijohtaja.[1]

Alholla on ollut useita luottamustehtäviä. Vuosina 2007–2009 hän oli Brysselissä toimivan International Postal Corporationin hallituksen jäsen. Hän on ollut Comptelin, Omnitelen, Finnet Interanationalin, Kirkkopalvelut oy:n ja Tieto- ja tekniikka-alan työntekijöiden (TIKLI) hallituksen puheenjohtaja sekä FiComin varapuheenjohtaja.[1] Alho oli myös eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallituksessa vuoden 2012 joulukuuhun.[3]

Elokuusta 2012 elokuuhun 2014 Alho toimi Suomen Teollisuussijoitus Oy:n hallituksen puheenjohtajana.[4][5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kuka kukin on 2011, s. 46. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Itellan toimitusjohtajaksi Heikki Malinen Taloussanomat.fi. 21.8.2012. Viitattu 25.5.2014.
  3. Jyri Häkämies ja Hannu Leinonen Ilmarisen hallitukseen 14.11.2012. Ilmarinen. Arkistoitu 21.4.2014. Viitattu 25.5.2014.
  4. Jukka Alho Suomen Teollisuussijoituksen hallituksen puheenjohtajaksi (Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote) 18.6.2012. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 14.9.2013.
  5. http://www.teollisuussijoitus.fi/yhtio/media/uutisarkisto/teollisuussijoituksen-vuosi-2014-vauhtia-kansainvaliseen-kasvuun-2/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.