Juho Parkkinen
Juho Oskari Parkkinen (9. syyskuuta 1898 Kannus – 20. toukokuuta 1964) oli suomalainen jääkärivänrikki ja heimosoturi. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla vuonna 1916 Misse-joella. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan konekiväärikomppanian aliupseerina. Sisällissodan jälkeen hän osallistui heimosotiin Virossa ja Aunuksessa. Viimeiset sodat joihin Parkkinen osallistui olivat talvi- ja jatkosota ja niistä ensin mainitussa taistelevissa joukoissa.[1][2]
Perhe ja koulutus muokkaa
Parkkisen äiti oli Amanda Vilhelmina Parkkinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hanna Maria Rantalan kanssa. Hän kävi kansakoulun.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Parkkinen työskenteli työmiehenä Kannuksessa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Parkkinen saapui takaisin Suomeen jääkärien etujoukon mukana 3. maaliskuuta 1918 aselaiva Virgolla Vaasaan. Hänet komennettiin Vaasasta aliupseeriksi ylennettynä 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet myöhemmin siirrettiin konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kämärällä, Tampereella, jossa hän haavoittui lievästi sekä Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Parkkinen määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetun armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoisen kaartin III pataljoonaan, mutta siirrettiin jo 17. kesäkuuta 1918 Kaartin Jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän erosi armeijasta 14. maaliskuuta 1919 vain voidakseen osallistua Viron vapaussotaan.[1][2]
Viron vapaussodassa hän liittyi Pohjan Poikien rykmentin 1. konekiväärikomppaniaan. Virosta palattuaan hän liittyi vielä kesällä 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa hän toimi joukkueenjohtajana II pataljoonan konekiväärikomppaniassa. Retkikunnalla hän taisteli joukkoineen Tuuloksen rintamalla. Heimosodista palattuaan Parkkinen liittyi Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin harjoituspäälliköksi Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin alipäällystökoulun sekä Kannuksen suojeluskuntaan. Myöhemmin hän erosi suojeluskunnista ja muutti Tukholmaan ja työskenteli siellä työmiehenä sähköjohtotehtaassa. Hän muutti vuonna 1921 takaisin Suomeen ja työskenteli leipätehtaassa Kemissä vuoteen 1923 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Kemiin Veitsiluoto oy:n palvelukseen ja oli yrityksessä vuoteen 1928 saakka. Myöhemmin hän työskenteli Enso-Gutzeit oy:n omistamalla Hietasen sahalla Kotkassa aina talvisotaan saakka[1][2].
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Parkkinen osallistui talvisotaan joukkueenjohtajana ja konekiväärikomppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 63:n 3. pataljoonassa. Hän osallistui talvisodassa taisteluihin Haparoisissa, Terenttilässä ja Vuosalmella. Jatkosotaan hän osallistui vartiopäällikkönä Valtion Lentokonetehtaalla, josta hänet siirrettiin viimeisenä sotavuonna täydennysupseeriksi Kotijoukkojen Henkilötäydennyskeskukseen, josta hänet siirrettiin edelleen konekiväärikoulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 31:een ja edelleen Jalkaväenkoulutuskeskus 22:een. Sotien jälkeen hän oli hoidettavana Östanlidin parantolassa muutaman vuoden ajan. Hänet on haudattu Kokkolaan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.