Avaa päävalikko

Juhani (Johan) Raattamaa (12. syyskuuta 1811 Kaaresuvanto7. maaliskuuta 1899 Saivomuotka) oli lestadiolaisuuden ensimmäisiä maallikkosaarnaajia ja Lars Levi Laestadiuksen läheinen työtoveri.

Juhani Raattamaa
Juhani Raattamaa.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 12. syyskuuta 1811
Kaaresuvanto
Kuollut 7. maaliskuuta 1899 (87 vuotta)
Saivomuotka
Ammatti maallikkosaarnaaja, kirjailija
Puoliso I Eeva Kätkäsuvanto
II Karoliina Lassintytär
Vanhemmat Juhani Raattamaa ja Anna Gunnari
Kristinusko: luterilaisuus

Osa artikkelisarjasta
Lestadiolaisuus

Larslevilaestadius.jpg

Henkilöitä
Lapin Maria
Lars Levi Laestadius
Juhani Raattamaa

Suunnat
Esikoislestadiolaisuus
Rauhansanalaisuus
Uusheräys
Vanhoillislestadiolaisuus
Muut suunnat

Kritiikki
Lestadiolaisuuteen liittyvät kiistat
Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki (vl)

Suuret seurat
Suviseurat (vl)
Opistoseurat (vl)
Juhannusseurat (el, rs ja vl)
Suvijuhlat (rs)
Kesäseurat (uh)

Lehtiä
Päivämies (vl)
Rauhan sana (rs)
Rauhan Side (el)
Lähettäjä (uh)

Laulukirjat
Hengelliset laulut (el)
Siionin laulut (vl)
Siionin matkalaulut (rs ja uh)

Sisällysluettelo

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Juhani Raattamaa syntyi Ruotsissa Kaaresuvannon pitäjässä 12. syyskuuta 1811. Vanhemmat olivat pienviljelijöitä. Heidän perheeseensä syntyi kuusi lasta. Veljeksistä Pekasta, Juhanista ja Erkistä tuli myöhemmin lestadiolaissaarnaajia.

Hän asui samalla paikkakunnalla, jolla Lars Levi Laestadius toimi pappina, ja tutustui tähän ollessaan 18-vuotias. Hän kävi Laestadiuksen pitämillä ehtoollisilla. Laestadius valitsi Raattamaan katekeetaksi vuonna 1830 pitämään katekismuskoulua lapsille. Laestadius kirjoittaa uudesta katekeetastaan näin: "Jollei tuota kirottua viinaa olisi ollut saatavissa, niin olisi Raattamaa jo siihen aikaan ollut koko Lapinmaan etevin katekeetta. Mutta mainittu myrkky pilasi kokonaan miehen".[1] Raattamaa kirjoittaakin myöhemmin ikävuosien 24:stä 30:een olleen "häpeällisten töiden sumentamaa aikaa".[1]

Omantunnon herätys ja parannuksen armoMuokkaa

Raattamaan omatunto koki uuden herätyksen jouluna 1844 samaan aikaan Laestadiuksen hengellisen murroksen aikoihin. Hän löysi maantieltä lompakon, jonka palautti omistajalleen. Hän kuitenkin vaati kolmasosaa löydetyn rahamäärän arvosta, mihin lompakon omistaja ei suostunut. Lompakon omistaja väitti osan rahoista kadonneen. Raattamaa kertoi tapauksesta Laestadiukselle, joka läksytti tätä ahneudesta ja itserakkaudesta.

Laestadius oli opettanut heränneitä rukoilemaan "armonmerkkiä" eli kokemusta siitä, että Jumala on heille armollinen ja antaa synnit anteeksi. Raattamaa koki anteeksiantamuksen 1846 kirkossa kuunnellessaan Laestadiuksen saarnaa. Hän kirjoittaa omaelämäkerrassaan tapauksesta seuraavaa:

»Mutta kun sain uskossa ja hengessä katsella veripunaista, orjantappuroilla kruunattua kuningasta, silloin voima läksi Hänestä ja Kristuksen kärsiminen vaikutti sielussani elävän voiman. Minä uskoin synnit anteeksi vuotaneessa ja priiskuvaisessa veressä, josta myös seurasi ylösnousseen ja elävän Herran Jeesuksen tunteminen. Se, jota etsin kaukaa, se olikin läsnä ja vaikutti ilon ja rauhan sielussani. Olin ennenkin mielestäni uskonut, että Jeesus on kuollut ja kuolleista ylösnoussut, mutta nyt häpesin epäuskoani ja havaitsin, etten olekaan ennen sydämestäni uskonut.»

Opettajaksi ja saarnamieheksiMuokkaa

Herätysten alettua 1840-luvun jälkipuoliskolla Ruotsissa oli voimassa konventikkeliplakaatti, joka kielsi maallikkojen pitämän hengelliset kokoukset. Konventikkeliplakaattia kierrettiin seurakunnan Lähetyskoulujen ja pyhärukousten avulla. Raattamaa ei aluksi opettanut aikuisia, vaan piti lapsille katekismuskoulua eli lähetyskoulua, jonka jälkeen hän illalla puhui myös koulutalolle kokoontuneille vanhemmille. Pyhärukous oli paikallisseurakunnan "sanajumalanpalvelus", joita vietettiin maallikkovoimin kirkolta kaukana olevissa kylissä. Seurakunta asetti pyhärukousten pitäjät, joiden vastuulla rukousten pitäminen oli. Näin lestadiolaisuus lähti leviämään laajemmalle.

Myöhemmin Raattamaa vapautettiin koulunopettajan toimesta ja ylennettiin koulumestariksi, ja hän alkoi saarnata ympäri Lappia. Hän saarnasi koulumestarin ominaisuudessa yhteistyössä Laestadiuksen kanssa ja kävi tämän luona noin kahdesti vuodessa kertomassa toiminnastaan. Raattamaa vietti koulumestarin matkoilla viikkoja ja jopa useita kuukausia. Hänestä tulikin varsin tunnettu saarnaaja lestadiolaisten keskuudessa. Juhani Raattamaata on kutsuttu Perä-Pohjolan Paavaliksi ja Pohjolan suurimmaksi maallikkosaarnaajaksi. Raattamaa kirjoitti paljon kirjeitä heränneille, ja Laestadiuksen kuoleman jälkeen häneltä kysyttiin neuvoja erilaisiin asioihin. Hän osasi Raamattua hyvin. Kirjeitä häneltä on säilynyt runsaat 300.

Raattamaa käytti paljon niin sanottuja taivaan valtakunnan avaimia, joiden merkitystä vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan edelleen. Hän suositteli niiden käyttöä myös Laestadiukselle, joka kuitenkin käytti niitä paljon varovammin, koska pelkäsi armovarkaita.

Lestadiolaisuuden hajaantumista estämässäMuokkaa

Raattamaa yritti estää turhaan viimeisinä elinvuosinaan jo alkanutta hajaantumiskehitystä. Lestadiolaisuus hajaantui hänen viimeisinä vuosinaan esikois-ryhmään ja vanhoillislestadiolaiseen ryhmään. Raattamaan opetus ja toiminta on ollut niin moniselitteistä, että useampi lestadiolaisryhmä voi katsoa noudattavansa hänen näkemyksiään.[2] Raattamaan auktoriteettiasemasta Erkki-Antti Juhonpietin mielessä on osoituksena hänen kirjeensä. Erkki Antti Juhonpieti varoittaa kirjeessään Norjaan ottamasta vastaan saarnaajia, jotka eivät ole yhteistyössä Juhani Raattamaan ja muiden lestadiolaissaarnaajien kanssa: "Älkää ottako muukalaisia ääniä vastaan, vaikkapa kuinka kauniilta kuulostaisit, sillä te tiedätte, että Juhani Raattamaa on jälkeen Laestadiuksen säilyttäny puhtaan opin hänen työkumppaneittensa kanssa." Näitä lestadiolaisuudessa yleisesti hyväksyttyjä seurakuntavanhimpia olivat Raattamaan lisäksi Erkki Antti Juhonpieti, Antin-Pieti, Ies-Pieti, Isak Poromaa, Paulus Palovaara, Henrik Parkajoki (Parka-Heikki), Pekka Raattamaa, Iisakki Huhtasaari ja Joonas Purnu.

Viimeiset hetketMuokkaa

Juhani Raattamaa kuoli Saivomuotkassa 7. maaliskuuta 1899. Hänen vaimonsa Karoliina Raattamaa kuvasi viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa seuraavasti:

»Hän oli sängyssä yli viikon. Viimeisenä yönä kysyin häneltä: "minne sinua sattuu?" Hän vastasi: "Minulla ei ole kipuja missään, voin hyvin." Hänen viimeisinä tunteinaan luin hänelle kirjeitä ja terveisiä kristityiltä ja hän sanoi kuulevansa ne ja pyysi vastaamaan heille: "Herra siunatkoon heitä kaikkia". Sitten hän nukahti ihanaan uneen.»

[3]

Raattamaan hautajaissaattueen kerrotaan olleen noin kahden kilometrin pituinen. Raattamaan hautakiveen kirjoitettiin: "Ensimmäinen saarnaaja hengellisestä liikkeestä".

JulkaisujaMuokkaa

  • Juhani Raattamaan toinen kanssapuhe kristilliselle seurakunnalle w. 1854, sekä waroituksia huolimattomille. Kustantaja tuntematon, 1854.
  • Kirjeitä wirwoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä. 1 osa. Kirjoittaneet Juhani Raattamaa, Erkki Antti y.m. y.m. Toimittanut Leonard Typpö. L. Typpö ja P. Raattamaa, 1907. Uusi painos: SRK:n [Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen] työvaliokunta, 1969.
  • Kirjeet ja kirjoitukset 1847-1881. Toimittanut Pekka Raittila. Akateeminen kustannusliike, 1973.
  • Kirjeet ja kirjoitukset. Täydennetty laitos. Toimittanut Pekka Raittila. Akateeminen kustannusliike, 1976.

LähteetMuokkaa

  • Lohi, Seppo: Juhani Raattamaan hengellinen perintö. Kaleva, 7.3.1999, s. 2. Oulu: ISSN 0356-1356.
  • Pöyhtäri, Vesa: Subjektiivisesta kohti objektiivista: Lestadiolaisuuden evankelistumiskehitys Juhani Raattamaan kirjoituksissa 1860-luvulle saakka. Teologinen Aikakauskirja, 2005, 110. vsk, nro 6, s. 497-515. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. ISSN 0040-3555.
  • Zidbeck, Aulis: Ole vapaa, vapaaksi ostettu lauma: Juhani Raattamaa – opettaja ja sielunhoitaja. Oulu: Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, 1985. ISBN 951-9422-62-5.
  • Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. Toimittanut Jaakko Haavio. Raattamaan elämäkerran kirjoittanut Aulis Zidbäck. WSOY, 1947.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Zidbeck 1985, s. 16.
  2. Lestadiolaisuutta voisi kutsua myös raattamaalaisuudeksi. ALIOT Turun Sanomat 1.6.2009.
  3. The Last Moments of Juhani Raattamaa, May 15, 1899, Karoliina Raattamaa [1]

Aiheesta muuallaMuokkaa