Avaa päävalikko
Juha Hostikka

Juha Hostikka (s. 1971) on suomalainen tenori ja Dallapé-orkesterin johtaja. Hän on vieraillut Suomen Kansallisoopperan produktioissa vuodesta 1999 lähtien.

Hostikka on laulanut tenorirooleja Kansallisoopperassa muun muassa Mozartin Taikahuilussa, Bizét’n Carmenissa, Tauno Pylkkäsen Sudenmorsiamessa, Philip Glassin Rangaistussiirtolassa, Sallisen Punaisessa viivassa ja Puccinin Gianni Schicchissä. Sinfonia Lahden kanssa Hostikka on ollut mukana muun muassa Chess-musikaalin konserttiversiossa ja Sibeliuksen Myrskyn solistina Lontoon Proms-festivaaleilla.[1] Elokuussa 2013 Hostikka esiintyi Turun musiikkijuhlilla Leonard Bernsteinin pienoisoopperassa Tahitilla tuulee.[2]

Vuodesta 2009 Hostikka on toiminut 1920-luvulla aloittaneen Dallapé-orkesterin johtajana. Dallapen 2011 julkaisema ”Iltayö” nousi Radio Suomen soittolistan kärkeen ja kesällä 2013 ilmestynyt ”Bimbambulla” toiseksi.[3][4]

Juha Hostikka voitti tenniksen nelinpelin Suomen mestaruuden Saku Timosen kanssa sisäkentällä vuonna 1994.[5]

LähteetMuokkaa

  • Iltalehti, 29.12.2013