Judd

brittiläinen moottorivalmistaja

Judd oli Formula 1-sarjassa kausina 1988–1992 käytetty moottori.[1] Yhtiön perusti John Judd yhdessä Jack Brabhamin kanssa.[2]

Juddin moottori

F1-Historia

muokkaa

Judd tuli ensimmäistä kertaa F1-sarjaan vuonna 1988 kolmen tallin moottorinvalmistajana.[1] Tallit olivat edellisen kauden mestaritalli Williams, sekä March ja Ligier.[3] Ensimmäisen kilpailun saldo ei ollut huikea, koska ainoa maaliin päässyt Judd-moottoria käyttänyt kuljettaja Stefan Johansson oli yhdeksäs jääden kolme kierrosta voittaja Alain Prostista.[4] Yhdeltä hajosi kytkin, toiselta vaihdelaatikko, ja lopuilta kolmelta moottori.[5] Ensimmäisen pisteen Judd-moottorille toi Williamsin Riccardo Patrese, kun hän oli kuudes kauden kolmannessa GP:ssä Monacossa.[6] Vuonna 1989 Judd toimitti moottoreita neljälle tiimille: Marchille jo toista kautta, sekä uusina tiimeinä EuroBrunille, Brabhamille ja Lotukselle.[1] Juddin lyhyen historian parhaimmat saavutukset olivat neljä 2. sijaa, joista kolme vuonna 1988 ja yksi 1990, neljä 3. sijaa, (yksi 1988, kaksi 1989, sekä yksi 1991) sekä kolme nopeinta kierrosta.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Judd (Engine Manufacturer) Engines. ChicaneF1.com. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  2. British Grand Prix Preview -- Judd Articles. Heinäkuu 1991. Motor Sport Magazine. Viitattu 4.1.2020. (englanniksi)
  3. Senna wins thrilling Japanese finale to land first title ESPN. Arkistoitu 18.4.2018. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  4. BRAZILIAN GRAND PRIX - RACE RESULT Results - Archive 1950-2016. Formula 1.com. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  5. 1988 Brazilian Grand Priz Results Results. ESPN. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  6. MONACO GRAND PRIX - RACE RESULT Results - Archive 1950-2016. Formula 1.com. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)