Joonas Jokela
Joonas Jokela (s. 12. joulukuuta 1998) on Hollolasta kotoisin oleva lentopalloilija.[1] Hän debytoi lentopallon Mestaruusliigassa kaudella 2016-17 oululaisen Lentopalloseura Ettan riveissä. Seuraavalla kaudella Jokela voitti 18-vuotiaana lentopalloliigan pistepörssin ensimmäisenä suomalaispelaajana sitten kauden 2012-2013.[2] Lisäksi hänet valittiin valittiin kertaalleen lentopalloliigan kuukauden pelaajaksi.[3]
Jokela debytoi miesten lentopallomaajoukkueessa toukokuussa 2018 Hollantia vastaan pelatussa harjoitusottelussa.[4] Hän on pelannut kymmeniä A-maaotteluita.[5] Monen muun huippulentopalloilijan tavoin Jokelan tie miesten lentopallomaajoukkueeseen on kulkenut Lentopalloliiton Kuortaneen valmennuskeskuksen kautta. Kuortaneella hän vietti vuodet 2014-2016 ennen siirtymistään Ouluun Lentopalloseura Ettaan, jonka riveissä hän voitti SM-hopeaa kaudella 2018-2019. [6][7][8] Kauden 2019-20 Jokela pelasi Sveitsin mestarissa, Lausanne UC:ssa. Lausenne ylsi Sveitsin liigassa välieriin ja cupissa loppuotteluun, mutta kausi keskeytyi ennen ratkaisevia otteluita koronaviruspandemian takia.[9]
Jokela palasi Sveitsistä Suomeen ja solmi sopimuksen Vantaa Ducksin kanssa. Monien yllätykseksi Ducks selvitti tiensä lentopallon Mestaruusliigan mitalipeleihin ensimmäisenä pääkaupunkiseudun lentopallojoukkueena sitten kevään 2004, jolloin Korson Veto otti pronssia.[10] Ducks oli lopulta Mestaruusliigan 4. Kaudella 2021-2022 Jokela voitti Hollannin liigassa hopea Dynamo Draisman voitettua Active Living Orionin finaalisarjassa voitoin 3-0.[11]
Kasvattajaseuransa Hollolan Salpiksen lisäksi Jokela on pelannut junioritasolla Blues Volleyn, Keimolan Kaiun ja Nurmon Jymyn riveissä.[12][13]
Saavutukset
muokkaa- Mestaruusliigan pistepörssin voitto kaudella 2017-18
- Useita SM-mitaleja junioritasolla
- SM-hopea Ettassa kaudella 2018-2019.
Lähteet
muokkaa- ↑ Salpiksen kasvatti Joonas Jokela lentopallomaajoukkueeseen! - Salpis Ry salpis.sporttisaitti.com. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ Salpiksen kasvatti voitti Mestaruusliigan pistepörssin ESS.fi. 11.3.2018. Viitattu 10.5.2018.
- ↑ Suzanne Horner ja Joonas Jokela marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa – Lentopallo.info lentopallo.info. Viitattu 10.5.2018.
- ↑ Hollanti löi Suomen miehet lentopalloliitto.fi. Viitattu 6.9.2018.
- ↑ Faktapankki Lentopalloliitto. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Joukkueen kokoonpano - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ Opiskelijat ja opiskelu - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ Miesten maajoukkue uudistuu kesäksi - katse tulevaisuuteen www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ Lentopallo | Joonas Jokela vaihtoi Sveitsin Vantaan Korsoon: ”Seura hoiti asiansa, eikä niihin maisemiin voinut kyllästyä” Helsingin Sanomat. 3.10.2020. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Ankkalauman lento on ollut vakuuttavaa, mutta nyt sillä on murrettavana Savo Volleyn kotitaika – "Paljon pitää Savon tehdä töitä, jos haluaa meidät voittaa" Yle Urheilu. 20.3.2021. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Koskelo ja Nikula mestareiksi - Jokela, Helenius ja Lankinen hopealle Lentopalloliitto. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ B-poikien menneiden kausien juttuja www.keimolankaiku.fi. Viitattu 5.5.2016.
- ↑ Seura - Blues Volley www.bluesvolley.com. Arkistoitu 7.9.2011. Viitattu 5.5.2016.