Johnny Handsome – kasvoton
Johnny Handsome – kasvoton on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut rikosdraama. Elokuvan pääosia esittävät Mickey Rourke, Ellen Barkin, Elizabeth McGovern, Morgan Freeman, Forest Whitaker, Lance Henriksen ja Scott Wilson. Elokuvan on ohjannut Walter Hill.
Johnny Handsome – kasvoton | |
---|---|
Johnny Handsome | |
![]() |
|
Ohjaaja | Walter Hill |
Käsikirjoittaja | Ken Friedman |
Tuottaja | |
Säveltäjä | Ry Cooder |
Kuvaaja | Matthew F. Leonetti |
Leikkaaja | |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
TriStar Pictures Netflix |
Kesto | 94 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
JuoniMuokkaa
Ryöstökumppaniensa pettämä rikollinen (Rourke) joutuu vankilaan, jossa hän ilmoittautuu plastiikkakirurgin koekaniiniksi ja saa rujojen kasvojensa tilalle paremmat. Vapauduttuaan hän etsii entiset rikoskumppaninsa käsiinsä ja ryhtyy kostoon sen turvin, ettei häntä heti tunnisteta.[1]
VastaanottoMuokkaa
Elokuva ei menestynyt taloudellisesti. Vuoden 1994 Video-oppaassa Bello Romano antaa elokuvan VHS-versiolle kolme tähteä viidestä ja kutsuu sitä yksioikoiseksi hyvien näyttelijöiden väkivaltaviritelmäksi.[1]
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta, s. 215. WSOY, 1995. ISBN 951-0-19839-0.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Johnny Handsome – kasvoton Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Johnny Handsome – kasvoton AllMoviessa. (englanniksi)
- Johnny Handsome – kasvoton Elonetissä.