Tämä artikkeli kertoo nykysäveltäjästä, jota ei pidä sekoittaa 1500-luvun säveltäjään nimeltä John Taverner.

John Tavener (28. tammikuuta 1944 Lontoo, Iso-Britannia12. marraskuuta 2013 Dorset, Iso-Britannia[1]) oli Sir ja brittiläinen säveltäjä, joka on tunnettu erityisesti kuoroteoksistaan.

John Tavener opiskeli sävellystä Royal Academy of Musicissa. Hänen ensimmäinen suurta julkisuutta saanut teoksensa The Whale valmistui pian opintojen päättymisen jälkeen vuonna 1968. Tätä seuranneet teokset In Alium, Celtic Requiem ja Ultimatos Ritos nostivat hänet pian Ison-Britannian eturivin säveltäjäksi.lähde?

Vuonna 1977 John Tavener liittyi ortodoksiseen kirkkoon, jolla oli merkittävä vaikutus hänen myöhempiin teoksiinsa.[2] Tavenerin teoksissa lainataan usein kreikkalaisia ja venäläisiä ortodoksisen kirkkomusiikin melodioita ja rakenteita ja monet ortodoksisen mystiikan käsitteet ovat keskeisellä sijalla Tavenerin musiikissa.lähde?

John Tavener aateloitiin vuonna 2000 palveluksistaan musiikille.lähde?

Tavener oli merkittävimpiä brittiläisiä nykymusiikin säveltäjiä. Tunnetuimpia hänen sävellyksistään ovat The Lamb William Blaken runoon sekä prinsessa Dianan hautajaisissa esitetty Song for Athene.[2]

Keskeisiä teoksia

muokkaa
  • Kuoromusiikki
    • The Whale, 1968
    • In Alium, 1968
    • Celtic Requiem, 1969
    • Ultimos Ritos, 1972
    • Akathist of Thanksgiving (Akatistos luomakunnalle), 1988
  • Muu musiikki
    • sellokonsertto Protecting veil, 1987

Lähteet

muokkaa
  1. Sir John Tavener: Composer dies aged 69 BBC News. 12.11.2013. Viitattu 12.11.2013. (englanniksi)
  2. a b Brittisäveltäjä John Tavener kuollut. Yle uutiset 12.11.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa