John Simpson Chisum (15. elokuuta 1824 Tennessee22. joulukuuta 1884 Eureka Springs, Arkansas) oli suurtilallinen 1800-luvun villissä lännessä. Chisum oli huomattava henkilö lounaisen Amerikan karjankasvatuksessa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, joista 18 vuotta (1854–1872) Texasissa.

John Chisum noin 1870-luvulla

Vuonna 1837 Chisum oli työssä Parisissa Texasissa kauppa-apulaisena. Vuosina 1852–1854 hän toimi Lamarin piirikunnan virkamiehenä. Hän omisti myös useita sekatavarakauppoja.

Chisum ryhtyi yhteistyöhön Stephen K. Fowlerin kanssa ja aloitti karjankasvatuksen Dentonin piirikunnassa. 1860-luvulla Chisum oli saanut lujan jalansijan suurtilallisena. Hän omisti Pohjois-Texasissa 5 000 nautaa ja kuusi orjaa. Sisällissodan alkaessa hänet vapautettiin palveluksesta etelävaltioiden armeijassa ja sen sijaan sijoitettiin vastaamaan karjalaumoista. Hän ajoi karjaa etelävaltioiden joukoille Vicksburgiin Mississippin lähelle. Kun yhteistyö Fowlerin kanssa päättyi, hän liittoutui uusien liikekumppaneiden kanssa. He omistivat ennen pitkää 18 000 nautaa.

Sisällissodan jälkeen hän ajoi karjaa Bosque Redondoon Fort Sumneriin. Yhdessä Charles Goodnightin kanssa hän toimitti lihaa Bosque Redondon reservaattiin tuhansille navajoille. Vuonna 1867 hänen tilansa päämaja sijaitsi noin 56 kilometriä Roswellista pohjoiseen. Vuonna 1875 hän siirsi päämajansa (South Spring) lähemmäs Roswellia. Hänestä tuli ”Pecosin kuningas”.

Hän otti käyttöön Long Rail -polttomerkin ja jinglebob-korvamerkin. Liiketoimiensa huipulla hän työllisti 100 ratsastajaa ja piti 80 000 nautaa valtavilla laitumilla New Mexicossa.[1]

Vuosi 1877 oli vaativin vuosi Chisumin karjankasvattajauralla. Huomattiin, että hänen karjaansa varastettiin yhä enemmän. Chisum uskoi, että suurin osa Seven Riversin karjankasvattajista oli karjavarkaita, ja että James Dolan ja John Riley ostivat heiltä eläimiä tietäen, että ne oli varastettu. Hän muuttui yhä vihamielisemmäksi sen jälkeen, kun hänen työnjohtajansa oli ammuttu.[2]

Vuonna 1878 Lincolnin piirikunnan sodassa olivat vastakkain kaksi riitelevää ryhmää: Toinen ryhmä muodostui lakimies Alexander McSweenistä sekä kauppias ja tilallinen John Tunstallista, joille Chisum antoi tukensa. Toisella puolella olivat Lawrence G. Murphy ja James Dolan, joiden yhteenliittymä tunnettiin nimellä ”Talo”. Santa Fe Ring tuki Murphy–Dolanin ryhmää. Karismaattisena johtajana Chisum vastusti Lincolnin piirikunnassa esiintynyttä korruptiota ja monopolistisia kaupankäyntitapoja. Vaikka Chisum ei osallistunut itse taisteluihin, hänellä oli keskeinen osa Lincolnin piirikunnan sodassa.[3] Vuoteen 1880 mennessä Murphy, Tunstall ja McSween olivat jo kuolleet. Chisum oli riidoissa Billy the Kidin kanssa. Billy the Kidin mukaan Chisum oli hänelle velkaa.

Heinäkuussa 1884 Chisumilta leikattiin syöpä Kansas Cityssä. Hän lähti Eureka Springsiin toivoen ihmeparantumista. Hän kuoli syöpään pari päivää ennen joulua 1884. Hänet haudattiin Parisiin Texasiin.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Caldwell, Clifford R.: John Simpson Chisum: Cattle King of the Pecos Revisited, alkusanat Bill O’Neal, 2010, s. 11. (englanniksi)
  2. Nolan, Frederick: The Lincoln County War: A Documentary History, 2009, s. 120–121. (englanniksi)
  3. Caldwell, Clifford R.: John Simpson Chisum: Cattle King of the Pecos Revisited, 2010, s. 16, 28. (englanniksi)