John Cassin (6. syyskuuta 1813 Providence, Yhdysvallat10. tammikuuta 1869 Philadelphia) oli yhdysvaltalainen lintutieteilijä.

John Cassin.

Cassin syntyi kveekariperheeseen Philadelphian lähellä. Hän kävi kveekarien sisäoppilaitoksen Westtownissa Pennsylvaniassa.

Cassin oli Amerikan ensimmäinen varsinainen taksonomi. Hän kuvaili ja nimesi 198 lintulajia, joita Alexander Wilson ja John James Audubon eivät edes maininneet eivätkä kuvittaneet, muun muassa oliivikertun ja kanelisorsan. Hän tutki ja nimesi myös muita eliöitä, mutta linnut olivat hänelle sydämen asia. Hän oli loistava lintumaalari, jonka taidot on asetettu lähelle edellä mainittujen herrojen tasoa.

Hänet nimitettiin Philadelphian luonnontieteellisen akatemian hoitajaksi 1842. Hänen päähuomionsa kiinnittyi akatemian lintukokoelmaan. Varakkaan philadelphialaisen tohtorin Thomas Wilsonin avustuksella Cassin hankki erittäin laajan kokoelman lintujen nahkoja eri puolilta maapalloa. Thomas Wilson kustansi myös akatemian laajan lintutieteellisen kirjaston. Näiden ja Cassinin tarmokkuuden ansiosta akatemia oli lintutieteen huipulla 1800-luvun puolivälissä.

Cassin julkaisi lukuisia teoksia, joista tunnetuimmat ovat Illustrations of the Birds of California, Texas, Oregon, British and Russian America (1853–1856) ja Birds of North America (1860), yhdessä Bairdin ja Lawrencen kanssa.

Yhdysvaltain sisällissodassa Cassin palveli Unionin joukoissa, mutta joutui Konfederaation vangiksi.

Cassin kuoli todennäköisesti arsenikin aiheuttamaan myrkytykseen, sillä parikymmentä vuotta arsenikilla käsiteltyjä linnunnahkoja lajiteltuaan ja tutkittuaan, ilman suojakäsineitä, hänen elimistönsä keräsi sitä lopulta liikaa.

Cassinin kunniaksi on nimetty suuri joukko lintuja, panamanjuoksukyyhky (Leptotila cassini), lännenlepakkokiitäjä (Neafrapus cassini), kultakaulustikka (Veniliornis cassini), harmaapäävireo (Vireo cassinii), purosieppo (Muscicapa cassini), harsukutoja (Malimbus cassini), mäntypunavarpunen (Carpodacus cassinii), choconkultapyrstö (Psarocolius cassini), harmaasirkkuli (Aimophila cassinii) ja valkosilmätangara (Mitrospingus cassinii).[1]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. BirdLife Suomi (Arkistoitu – Internet Archive)