Johannes Georg Bednorz
Johannes Georg Bednorz (s. 16. toukokuuta 1950)[1] on saksalainen fyysikko. Hän sai vuonna 1987 Nobelin fysiikanpalkinnon Karl Alexander Müllerin kanssa suprajohtavuuden löytämisestä keraamisissa materiaaleissa.[2]
| Johannes Georg Bednorz | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. toukokuuta 1950 Neuenkirchen, Saksa |
| Kansalaisuus |
 Saksalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Münsterin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Karl Alexander Müller |
| Instituutti | IBM |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Tunnetut työt | Suprajohtavuus |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiikanpalkinto (1987) |
Bednorz syntyi Neuenkirchenissä Länsi-Saksassa. Häntä ohjattiin klassisen musiikin pariin, mutta hän oli enemmän kiinnostunut käytännön kokeellisista asioista, kuten moottoripyörien korjaamisesta. Koulussa kemia viehätti häntä enemmän kuin fysiikka juuri opetuksen kokeellisemman luonteen takia. Hän aloitti kemian opinnot Munterin yliopistossa mutta vaihtoi pääaineekseen kristallografian. Vuonna 1972 hän pääsi kesäharjoittelijaksi IBM:n Zürichin laboratorioon ja tutustui kiteiden kasvattamiseen. Vuonna 1977 hän aloitti väitöskirjansa tekemisen Sveitsissä ETH:ssa.[3]
Vuonna 1982 Bednorz siirtyi IBM:n palvelukseen, missä hän yhdessä Karl Alexander Müllerin kanssa tutki suprajohtavuutta vuodesta 1983 alkaen. Läpimurto tuli kolme vuotta myöhemmin.[3]
Bednorz ja Muller saavuttivat suprajohtavuuden barium-lantaani-kuparioksidissa 35 kelvinin lämpötilassa, eli lämpimämmässä ympäristössä kuin aikaisemmin oli pidetty edes mahdollisena.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b J. Georg Bednorz Encyclopedia Britannica
- ↑ The Nobel Prize in Physics 1987 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
- ↑ a b From Nobel Lectures, Physics 1981–1990, Editor-in-Charge Tore Frängsmyr, Editor Gösta Ekspång, World Scientific Publishing Co., Singapore, 1993: Autobiography 1987. The Nobel Foundation. Viitattu 12.8.2012.