Johan Runius

Johan Runius (1. heinäkuuta 1679 Larv, Länsi-Götanmaa, Ruotsi – 1. heinäkuuta 1713 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen runoilija. Hän aloitti opinnot 1700 Uppsalassa mutta kuului hauskanpitäjiin ja oli ”hauska veikko”. Vuonna 1708 hänestä tuli kenraalikuvernöörin, kreivi Nils Strombergin yksityissihteeri ja tämän pojan opettaja. Näissä tehtävissä hän jatkoi kuolemaansa saakka.[1]

Johan Runius
Johan Runius
Johan Runius
Henkilötiedot
Syntynyt1. heinäkuuta 1679
Larv, Länsi-Götanmaa, Ruotsi
Kuollut1. heinäkuuta 1713 (34 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus Ruotsi
Ammatti runoilija
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi
Pääteokset Dudaim
"Öfver verldenes fåfängligheter" (runo)
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Runiusta arvostettiin runoilijana myöhemminkin enemmän kuin monia aikalaisiaan, hänen hauskoja laulujaan ja välähdyksiään luettiin ihastuneena, kun ne oli julkaistu koottuna nimellä Dudaim. Aikalaiskehujien ohella itse Carl Michael Bellmankin oli tutustunut hänen runotuotantoonsa. Vasta Sahlstedt lausui 1753 epäilyksensä niiden arvosta, ja myöhemmät kirjallisuushistorioitsija olivat yleensä samaa mieltä, kunnes 1800-luvun lopulla arvostus jälleen nousi,[1] ja Fredrik Böökin loistava muotokuvaessee vuodelta 1910 käänsi huomion häneen. Runiuksen tunnetuin runo on ”Öfver verldenes fåfängligheter”. Hän vaikutti siihen, että ruotsin kielestä tuli käyttökelpoinen runokieli.[2]

Runiuksen elämää leimasi alkoholi ja köyhyys: jo hänen vainoharhainen pappi-isänsä oli alkoholisti.[2] Lyhyen elämänsä aikana hän oli hauska seuraihminen, joka innokkaasti ja kekseliäästi toimi tilausrunoilijana, kun tukholmalaiset porvariskodit tarvitsivat juhlarunoilijaa.[1]

Runius kirjoitti myös isänmaallisia runoja, joista muistettava on 1713 kuninkaalle ja kuningashuoneelle laadittu uudenvuodentoivotus, jossa hän tulkitsee rauhantoiveita. Hän oli myös prosaisti ja myös kääntänyt ranskasta Jean de Préchacin novellin ”Den durchleuchtige genuesiskan” (käännös 1709, painettu vasta 1720-luvulla). Kansanlauluihin on omaksuttu Runiuksen oivalluksia ja improvisointeja, kuten muistumia hänen bakkanaalisestaselvennä elämästään ja harrastuksistaan. Monia myöhemmin Bellmanin nimiin liitettyjä anekdootteja kerrottiin 1700-luvulla Runiuksesta, ja ne saattavat olla vielä vanhempaakin perua.[1]

TeoksetMuokkaa

  • Dudaim
    • 1. osa Andelige blommor, 1714
    • 2. osa Werldzlige lillior, 1715
    • 3. osa Sinnekryddor, 1733
  • Samlade skrifter, julk. Erik Noreen, Fredrik Sandwall ja Carl Larsson. Svenska författare utgivna av Svenska vitterhetssamfundet, 0346-7864 ; 17. Stockholm: Bonnier. 1933-1955
    • Del 1, Första boken, andliga dikter. Andra boken, bröllops- och gravskrifter (1933-1934): vihkot 1–2; nimiösivu vihkon 2 lopussa. 1934.
    • Del 2, Tredje boken, blandade dikter. Dikter tillskrivna Runius (1934): vihkot 3–4; nimiösivu vihkon 4 lopussa. 1934.
    • Del 3, Fjärde boken, prosaiska skrifter. Kommentar (1934-1950): vihkot 5–, yksi arkki vihkossa 10; nimiösivu vihkon 10 alussa. 1950.
    • Del 4, Tilläggskommentarer till Första, Andra och Tredje boken. Kommentar till Fjärde boken (1950-1955): häfte 10 (sex ark) –12; nimiösivu vihkon 12 lopussa. 1955.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Runius, Johan, Nordisk familjebok 23, 1916 (ruotsiksi)
  2. a b Magnus von Platen, Johan Runius, Svenskt biografiskt lexikon, viitattu 20.9.2020 (ruotsiksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.