Avaa päävalikko

Johan Henrik Långhjelm (1748 Virrat23. joulukuuta 1831 Virrat) oli suomalainen apteekkari joka perusti ensimmäisen apteekin Tampereelle vuonna 1800. [1]

Långhjelmin vanhemmat olivat Virtain kappalainen Johan Georg Långhjelm (1722–1782) ja Susanna Gertrud Allenius (1726–1804).[1][2]

Kuopiossa aiemmin apteekkarina toimineelle Långhjelmille myönnettiin vuonna 1800 Tampereen ensimmäinen apteekkilupa, siihen asti lähin apteekki oli ollut Hämeenlinnassa. Långhjelmin apteekki sijaitsi Tampereen vanhan kirkon pohjoispuolella olleella tontilla Tampereen ensimmäisessä kaksikerroksisessa talossa. Hänellä oli noin hehtaarin suuruinen puutarha lääkekasvien viljelyä varten nykyisen Vanhan kirjastotalon paikalla. Puutarhasta muodostui myöhemmin Tampereen ensimmäinen puisto ja tämän puutarhan mukaan on saanut nimensä Tampereen Puutarhakatu. Långhjelmin perustama apteekki toimii nykyisin nimellä Tampereen Ensimmäinen apteekki ja se on Tampereen vanhin edelleen toimiva yritys.[3][4]

Länghjelm oli naimisissa vuodesta 1779 Maria Elisabet Tuderuksen (1761–1798) kanssa. Heidän poikansa Johan Georg Långhjelm (1786–1820) toimi myös apteekkarina Tampereella 1813–1820.[1][5]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa