Joan Freeman

yhdysvaltalainen näyttelijä

Joan Freeman (s. 8. tammikuuta 1942) on yhdysvaltalainen näyttelijätär.

Joan Freeman vuonna 2008.

Freeman oli lapsinäyttelijä, ja esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan vuonna 1949, kun oli vain seitsenvuotias. Vuosina 1961 ja 1962 Freeman oli vakituinen näyttelijä sarjassa Bus Stop, jossa hän esitti nuorta tarjoilijaa Elma Gahrigneriä. Sarjassa esiintyi myös Marilyn Maxwell.

Freeman näytteli myös Marilyn Hayesia elokuvassa Pakokauhua vuonna nolla vuonna 1962 veteraaninäyttelijöiden Ray Millandin ja Jean Hagenin sekä nuoren Frankie Avalonin kanssa. Freemanista ja Avalonista liikkui huhuja, että he olisivat olleet enemmänkin yhdessä elokuvan kuvausten aikana, mutta väitettä ei koskaan vahvistettu eikä hylätty.

Freeman esiintyi turistiopas Amelia Carterina elokuvassa The Three Stooges Go Around the World in a Daze. Freeman tunnetaan parhaitaan rooleistaan kahdessa musikaalielokuvassa. Vuonna 1964 Freemanin esiintyi innokkaana Elvis Presleyn ihailijana elokuvassa Huoleton kulkuri, ja vuonna 1967 hän oli Roy Orbisonin kanssa elokuvassa The Fastest Guitar Alive.

Vuonna 1977 hän oli yksi kolmetoista jaksoa kestäneen Code R:n päähenkilöistä, ja hänen hahmonsa nimi oli Barbara Robinson. Tom Simcox esitti Freemanin aviomiestä, poliisipäällikkö Walt Robinsonia. Muita päähenkilöitä lyhytsarjassa olivat James Houghton ja Martin Kove. Sarja oli parodia sarjasta Emergency!.

Freeman teki myös joitakin vierailuja eri televisiosarjoissa 50-luvulta 80-luvulle. Hänen viimeinen esiintymisensä oli "Ms. Jarvisina" vuoden 1984 kauhuelokuvassa Friday the 13th: The Final Chapter.

Aiheesta muualla muokkaa