Jimi Tenor
Jimi Tenor (oik. Lassi Osmo Tapio Lehto, s. 1965 Lahti) on suomalainen säveltäjä ja multi-instrumentalisti. Taiteilijanimi ”Jimi Tenor” viittaa 1970-luvun poptähti Jimmy Osmondiin nuoruudenaikaisten ulkoisten yhtäläisyyksien vuoksi, sekä Lehdon suosikkisoittimeen tenorisaksofoniin.[1]
Jimi Tenor | |
---|---|
Jimi Tenor heinäkuussa 2008. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1965 Lahti |
Ammatti | säveltäjä, multi-instrumentalisti |
Muusikko | |
Tyylilajit | elektroninen musiikki |
Soittimet | tenorisaksofoni |
Levy-yhtiöt | Euros, Poko, Bad Vugum, Sähkö, Warp, Kitty-Yo, Temmikongi, Herakles Records |
Aiheesta muualla | |
www.jimitenor.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Historiikki
muokkaaJimi Tenor and His Shamans (1986–1992)
muokkaaVuonna 1986 perustettiin yhtye Jimi Tenor and His Shamans. Siinä olivat voimakkaana osana industrial-vaikutteet, jotka juontavat juurensa Tenorin vanhasta työpaikasta majoneesitehtaalla. Hän muistelikin, että "liukuhihnalla olin innoissani kaikista niistä rytmeistä". Yhtyeen soittimiin kuului peltitynnyreitä, joista heidän ensimmäisen levynsä Total Capacity of 216,5 Litresin nimi juontaa juurensa. Shamansien aikana mukaan tulivat myös näyttävät esiintymispuvut, kuten neuvostohenkiset viitat ja drag-asusteet.
Isojen keikkojen jälkeen Shamans muuttui trioksi, ja harjoitukset hoidettiin lähinnä postin välityksellä. Samoihin aikoihin Tenor myi irtaimistonsa ja muutti Berliiniin, jossa tehtiin vielä viimeinen Shamans-levy Fear of a Black Jesus (1992). Tenor ideoi levyn useimmat kappaleet ja lähetti niitä postitse Ilkalle ja Enverille, jotka työstivät materiaalia Suomessa. Levy viimeisteltiin Hansa by The Wall -studiossa, jossa tuottajana toimi Manuel Karpinski.
Jimi Tenor sooloura (1992–)
muokkaaShamansien jälkeen Tenor lähti New Yorkiin silloisen avovaimonsa työn mukana. Siellä hän toimi muun muassa turistivalokuvaajana Empire State Buildingissa. New Yorkissa Tenor äänitti ensimmäisen soololevynsä Sähkömies (1994) Sähkö Recordings -levy-yhtiölle. Samaan aikaan Tenor alkoi kuvata 16 millimetrin filmille dokumenttia Sähkö-levy-yhtiön toiminnasta. Kuvaus aloitettiin New Yorkissa ja sitä jatkettiin 1994–1995 Suomessa ja Britanniassa. 40-minuuttinen Sähkö-filmi valmistui 1995.[2]
Tenor teki toisen soololevyn Europa Sähkölle 1995. Levyjen menestyksen tukemana Tenor aloitti sooloesiintymiset Keski-Euroopassa. Vuonna 1996 Tenor siirtyi englantilaiselle Warp Records -levy-yhtiölle ja teki läpimurtolevynsä Intervision vuonna 1997.[2] Warp-yhtiön tukemana Tenor alkoi esiintyä oman yhtyeensä kanssa sooloesitysten sijaan.
Tenor muutti Barcelonaan ja rakensi asuntoonsa studion ”Estudio Copito de Nieve”, jossa seuraava Warp-levy Organism (1999) pääosin äänitettiin.
Vuonna 2000 julkaistiin Jimi Tenorin levy Out of Nowhere, joka äänitettiin Varsovassa Łódźin sinfoniaorkesterin kanssa. Organismin tavoin myös tällä levyllä vierailee lahtelainen Pro Canto -kuoro. Levyn julkaisukonsertti tapahtui Lontoon Barbican Centressä, kapellimestarina Mike Kearsey.
Seuraavana vuotena Jimi Tenor palasi "Estudio de Copito de Nieveen" ja teki Sähkölle levyn Utopian Dream. Tenor muutti silloisen vaimonsa Nicole Willisin kanssa väliaikaisesti Lontooseen vuonna 2000 ja alkoi äänittää yhtyeensä kanssa levyä Higher Planes Sonica Studiossa Lontoossa. Levyn julkaisi berliiniläinen Kitty-Yo-levy-yhtiö vuonna 2003. Levyllä on myös kaksi kappaletta "Trumpcard" ja "Nuclear Fusion", jotka Jimi Tenor sävelsi UMO big bandille. Kappaleet äänitettiin livenä Tavastia-klubilla.
Vuonna 2003 Tenor perusti kiertuetta varten väliaikaisen Jimi Tenor Big Bandin. Se teki kuuden viikon Euroopan-kiertueen. Kiertue sisälsi esiintymisiä muun muassa North Sea Jazz -festivaaleilla, New Morningissa Pariisissa ja Jazz Cafessa Lontoossa.
Levy-yhtiö Deutsche Grammophon pyysi Jimi Tenoria tekemään levyn ReComposed-sarjaan, jonka yhtiö oli aloittanut vuonna 2005. Ajatus oli sämplätä Deutsche Grammophonin äänitteitä ja koota niistä uusia klubeissa soitettavia versioita. Jimi Tenor Recomposed ilmestyi vuonna 2006.
Vuonna 2006 Tenor tutustui Rhythm Taxi -yhtyeen jäseniin Berliinissä ja aloitti yhteistyön heidän kanssaan. Jimi Tenor & Rhythm Taxi -kokoonpanon albumi Joystone äänitettiin 2006-7 Helsingissä Timmion-studiossa, tuottajana Didier Selin. Myöhemmin Rhythm Taxi vaihtoi nimensä Kabukabuksi, kun ensimmäinen conga-soittaja Nicholas Addo-Nettey erosi yhtyeestä. Jimi Tenor teki kaksi levyä Kabukabun kanssa: 4th Dimension (Sähkö, 2008) ja The Mystery of Aether (Kindred Spirits, 2012)
Vuonna 2009 Strut-levy-yhtiö pyysi Jimi Tenoria tekemään levyn ”Inspiration Information” -sarjaan, jossa nuoremmat artistit tekevät levyn vanhemman artistin kanssa. Jimi valitsi yhteistyökumppanikseen rumpali Tony Allenin.[3]
Jimi Tenor elokuvamusiikki
muokkaa- Jimi Tenor Band esittää livenä uuden musiikin elokuvaan The Fall, (Peter Whitehead 1969). National Film Theatre 16.3. 2001 Lontoo
- Jimi Tenor Band esittää livenä uuden musiikin elokuvaan Mister Freedom (William Klein 1969), Ether Festival, Queen Elizabeth Hall, Lontoo, 24.3.2006.
- Elokuvamusiikkia elokuvaan Stagknight, Simon Cathcart, 2007
- Elokuvamusiikkia Elokuvaan Finisterrae, Sergio Caballero, 2010
- Elokuvamusiikkia elokuvaan Boa Sorte Meu Amor, Daniel Aragão, 2012.
- Elokuvamusiikki elokuvaan For Kibera!, Kati Juurus, 2016
Diskografia
muokkaaJimi Tenor and his Shamans
muokkaa- Total Capacity of 216,5 Litres; LP (1989, Euros)
- Diktafon; CD/LP (1990, Poko Rekords)
- Mekanoid; CD/LP (1990, Poko Rekords)
- Fear of a Black Jesus; CD/LP (1992, Bad Vugum)
Sooloura
muokkaa- Sähkömies; Digital/CD/LP (1994, Sähkö)
- Europa; Digital/CD/LP (1995, Sähkö Recordings)
- Intervision; Digital/CD/LP (1997, Warp)
- Venera; EP/CD (1998), Warp)
- Organism; Digital/CD/LP (1999, Warp)
- Out Of Nowhere; Digital/CD/LP (2000, Warp)
- Utopian Dream; Digital/CD/LP (2000, Sähkö Recordings)
- Cosmic Relief; Digital/EP/CD (2001, Sähkö Recordings)
- Higher Planes; Digital/CD/LP (2002, Kitty-Yo)
- Beyond The Stars; Digital/CD/LP (2004, Kitty-Yo)
- Recomposed By Jimi Tenor; Digital/CD/LP (2006, Deutsche Grammophon)
- Exocosmos 2013 Sähkö recordings
Muut
muokkaa- Impostor Orchestra: Heliopause; CD/LP (1999, Sähkö Recordings)
- City of Women: 1; CD/LP (2000, Sähkö Recordings)
- Nicole Willis & The Soul Investigators with Jimmy Tenor/The Soul Investigators: You Better Change/Raw Steaks; 7" (2003, Sahco Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: If This Ain't Love (Don't Know What Is)/Instrumental; 7"/Maxi/WL/CD; (2005/2007, Timmion Records/Above The Clouds/Differ-Ant)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Keep Reachin' Up; Digital/CD/LP/Cass (2005/2006/2007/2008, Timmion Records/Mit-Wit Records/P-Vine Records/Light In The Attic/Above The Clouds/Differ-Ant)
- Jimi Tenor & Kabu Kabu: Sunrise; EP/CD (2006, Sähkö Recordings)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: My Four Leaf Clover/Holdin' On; 7" (2006, Timmion Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Feeling Free/Instrumental; 7"/CD/12" (2006/2007, Timmion Records/Above The Clouds)
- Jimi Tenor & Kabu Kabu: Joystone; Digital/CD/LP (2007, Sähkö Recordings)
- Jimi Tenor & Kabu Kabu: Mystery Spot/Black January; 7" (2008, Sahco Records)
- Jimi Tenor & Kabu Kabu: 4th Dimension; Digital/CD/LP (2008, Sähkö Recordings)
- Tony Allen & Jimi Tenor: Inspiration Information Volume 4; Digital/CD/LP (2009, Strut)
- Jimi Tenor & Abdissa Assefa: Itetune; LP (2012, Temmikongi)
- Jimi Tenor & Kabu Kabu: The Mystery of Aether; Digital/CD/LP (2012, Kindred Spirits)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Tell Me When/It's All Because Of You; 7" (2013, Timmion Records)
- Soft Focus (Lary 7, Jimi Tenor, Mia Teodoratus): Soft Focus; Digital/LP (2013, Sähkö Recordings)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Tortured Soul; Digital/CD/LP (2013, Timmion Records/P-Vine Records)
- Myron & E with The Soul Investigators: Broadway; Digital/CD/LP (2013, Timmion Records)
- Cola & Jimmu (Nicole Willis & Jimi Tenor): Enigmatic; Digital/CD/LP (2013, Herakles Records)
- Willie West & The High Society Brothers: Lost Soul; Digital/CD/LP (2014, Timmion Records)
- Cola & Jimmu (Nicole Willis & Jimi Tenor): I Give To You My Love And Devotion; Digital/CD/LP (2014, Herakles Records)
- Jimi Tenor & UMO Jazz Orchestra: Mysterium Magnum; Digital/CD/LP (2015, Herakles Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Paint Me In A Corner/Where Are You Now; 7" (2015, Timmion Records)
- The Soul Investigators with Jimi Tenor: Vulture's Prayer/Bad Viberations; Digital/7" (2015, Timmion Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Happiness In Every Style; Digital/CD/LP (2015, Timmion Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: One In A Million/Instrumental; Digital/7" (2015, Timmion Records)
- Nicole Willis & The Soul Investigators: Let's Communicate/Instrumental; 7" (2015, Timmion Records)
- The Soul Investigators: Soul Groove; Digital/CD/LP (2015, Timmion Records)
- Nicole Willis & Jimi Tenor featuring Tony Allen/Nicole Willis & Jimi Tenor: All For You/Touching; 7" (2015, Sahco Records)
Lähteet
muokkaa- ↑ Jimi Tenor Big Band 2003. Guardian. Viitattu 18.11.2013.
- ↑ a b Biography All Music Guide. Viitattu 18.11.2013.
- ↑ Jimi Tenor & Tony Allen - Inspiration Information Boomkat. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 18.11.2013.
Aiheesta muualla
muokkaa- Jimi Tenorin viralliset sivut
- Jimi Tenor Meteli.netissä
- Jimi Tenorin esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Jimi Tenorin sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Jimi Tenorin sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Ylen Elävä arkisto: Live: Jimi Tenor
- Jimi Tenorin sävellystuotanto Kansalliskirjaston Finna-tietokannassa
- Jimi Tenorin sanoitustuotanto Kansalliskirjaston Finna-tietokannassa
- Koko Jazz - Jimi Tenor Big Band (Arkistoitu – Internet Archive)