Jenny Jones

brittiläinen lumilautailija

Jenny Jones (s. 3. heinäkuuta 1980) on brittiläinen lumilautailija, joka kilpailee enimmäkseen slopestylessa.[1]

Mitalit
Jenny Jones (oikealla) Sotšin olympialaisten palkintokorokkeella 2014.
Jenny Jones (oikealla) Sotšin olympialaisten palkintokorokkeella 2014.
Maa:  Yhdistynyt kuningaskunta
Naisten lumilautailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Sotši 2014 slopestyle

Jones sijoittui Stonahamin MM-kilpailuissa 2013 kuudenneksi slopestylessa.[1] Hän saavutti slopestylen pronssia Sotšin olympialaisissa 2014 ollen ensimmäinen brittiläismitalisti talviolympialaisten historiassa.[2]

Lumilautailun maailmancupissa Jones kilpaili ensimmäisen kerran Whistlerissä joulukuussa 2001 sijoittuen half-pipessa 31:nneksi. Maailmancupin pisteille hän pääsi ensimmäisen kerran seuraavana päivänä käydyssä kilpailussa oltuaan 26:s. Kymmenen parhaan joukkoon Jones sijoittui ensimmäisen kerran Špindlerův Mlýnissä maaliskuussa 2013 oltuaan slopestylessa kuudes. Parhaimmillaan hän on sijoittunut toiseksi Cardronassa elokuussa 2013.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Jenny Jones Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Sochi 2014: Jenny Jones wins historic British slopestyle bronze bbc.com. Viitattu 9.2.2014. (englanniksi)