Avaa päävalikko

Jelizaveta Tuktamyševa

Jelizaveta Sergejevna Tuktamyševa (ven. Елизавета Серге́евна Туктамышева; s. 17. joulukuuta 1996 Glazov) on venäläinen taitoluistelija. Hän on vuoden 2015 maailman- ja Euroopan-mestari sekä kauden 2014–2015 Grand Prix Finalin voittaja.

Mitalit
Tuktamyševa vuonna 2015.
Tuktamyševa vuonna 2015.
Maa: Venäjän lippu Venäjä
Naisten taitoluistelu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Shanghai 2015 yksinluistelu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tukholma 2015 yksinluistelu
Pronssia Pronssia Zagreb 2013 yksinluistelu

Tuktamyševa saavutti nuorten tasolla kultaa nuorten olympialaisista vuodelta 2012 ja nuorten MM-hopeaa edellisvuodelta. Vuonna 2013 hän saavutti aikuisten EM-pronssia Zagrebin EM-kilpailuiden yksinluistelusta. Kaudella 2014–2015 hän voitti Grand Prix Finalin ja saavutti kultaa yksinluistelusta myös EM-kilpailuista Tukholmasta.

Tuktamyševan ennätyspisteet ovat 210,40, jotka hän luisteli EM-kultaan päättyneessä Tukholman kilpailussa. Hänen valmentajanaan toimii Aleksei Mišin.

LähteetMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Aiheesta muuallaMuokkaa