Avaa päävalikko

Jelettijärvi[1] (ven. Елетьо́зеро, Jeletozero) on entinen kylä Karjalan tasavallan Louhen piirin Kiestingin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi samannimisen järven rannalla 54 kilometriä Kiestingistä maanteitse pohjoiseen.

Jelettijärvi
Елетьозеро, Jeletozero

Jelettijärvi

Koordinaatit: 66°6′38″N, 31°53′50″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Louhen piiri
Kunta Kiestinki
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Kuolan kihlakuntaan kuulunut Jelettijärven uudiskylä mainitaan ensimmäisen kerran vuosina 1608–1611. Tuolloin kylässä oli viisi taloa. Vuonna 1679 taloluku oli kasvanut yhdeksään.[2] 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Jelettijärvi kuului Kiestingin volostin Heinäjärven kyläkuntaan. Vuonna 1905 kylässä oli 37 taloa ja 348 asukasta.[3]

Neuvostoaikana perustettiin Kiestingin piiriin kuulunut Jelettijärven kyläneuvosto, joka käsitti myös Ahvenlahden (ven. Okuneva-Guba), Lamakkavaaran (Lomanka-Varaka) ja Särkiniemen eli Tiikšijärven (Tikšozero) kylät. Vuonna 1933 kyläneuvostossa oli 552 asukasta, joista lähes kaikki olivat karjalaisia. Jelettijärvellä asukkaita oli 245. Sen kylänosia olivat Jyrinniemi, Metšipelto, Onttolanniemi ja Poroniemi.[4][5] Jelettijärven kyläneuvosto liitettiin Suurijärven kyläneuvostoon vuonna 1958[6].

Jelettijärveltä on löydetty rauta-, nefeliinisyeniitti ja titaaniesiintymät. Kylän paikalle suunnitellaan lomakylää.[7]

LähteetMuokkaa

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 10.8.2015.
  2. Pöllä, Matti: Vienan Karjalan etnisen koostumuksen muutokset 1600–1800-luvulla, s. 183–184. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995. ISBN 951-717-893-X.
  3. Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 194–195. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  4. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 2. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  5. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 2. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  6. Izmenenija administrativno-territorialnogo ustroistva KASSR v 1958–1959 godah resources.krc.karelia.ru. Viitattu 10.8.2015. (venäjäksi)
  7. Shema territorialnogo planirovanija Louhskogo munitsipalnogo raiona Respubliki Karelija: Materialy po obosnovaniju projekta 2012. Sankt-Peterburg: Institut urbanistiki. Viitattu 10.8.2015. (venäjäksi)