Jelena Hahn
Jelena Andrejevna Hahn, myös Gan (ven. Елена Андреевна Ган) o.s. Fadejeva; (11. tammikuuta (J: 23. tammikuuta) 1814 Ržištšev, Kiovan kuvernementti Venäjän keisarikunta – 24. kesäkuuta (J: 6. heinäkuuta) 1842 Odessa[1] Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija.
Suku ja koulutus muokkaa
Jelena Fadejeva syntyi suureen aatelissukuun. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Jekaterinoslavissa. Äidin puolelta hän kuului Dolgorukovien ruhtinasperheeseen. Hänen vanhempansa olivat salaneuvos, Saratovin kuvernööri Andrei Mihailovitš Fadejev (1789-1867) ja ruhtinatar Jelena Pavlovna Dolgorukaja (1788-1860).[1]
Jelena oli tätinsä Anastasia Pavlovna Suškovan kautta runoilija Jevdokija Rostopšinan sukulainen ja muistelmakirjailija Jekaterina Suškovan (1812-1868) serkku sekä Mihail Lermontovin ystävä, jonka kanssa hän keskusteli kotonaan. ”Tunnen hänet henkilökohtaisesti ... Teräväpäinen! Runoilija, kaunopuheinen", hän kirjoitti sukulaisilleen. Hänen äitinsä oli sukua aikansa kuuluisalle runoilijalle Ivan Mihailovitš Dolgorukoville (1764-1823), jonka isoäiti ruhtinatar Natalia Borisovna Dolgorukova (o.s. kreivitär Šeremeteva; (1714–1771) oli ensimmäisiä naismemoriasteja eli muistelmakirjailijoita Venäjällä (ven. Своеручных записок, Käsinkirjoitettuja muistiinpanoja, julk. 1810).[2]
Jelena sai äitinsä johdolla erinomaisen kotikoulutuksen ja harrasti jo lapsena runoutta. Vuonna 1830 hän meni 16-vuotiaana naimisiin baltiansaksalaiseen vanhaan aatelissukuun kuuluvan tykistönkapteeni Peter Hahn von Rottensternin (1798-1873) kanssa, joka oli häntä puolta vanhempi. Mies oli käynyt korkeisiin sotilasvirkoihin valmentavan Keisarillisen paašikoulun ja hänestä tuli sittemmin eversti.[2]
Vuonna 1831 heille syntyi ensimmäinen tytär Helena ja vuonna 1835 syntyi toinen tytär Vera. Vuosina 1833 ja 1840 syntyneet pojat eivät eläneet aikuisiksi. Jelena Hahn matkusti pienten lasten ja miehensä kanssa koko tämän ajan ympäri Ukrainaa, asuen lyhyitä aikoja Kurskissa ja Tulassa.[2]
Kirjallinen ura muokkaa
Keväällä 1836 perhe muutti Pietariin, jossa Hahn tutustui pääkaupungin kirjallisuuspiireihin ja mm. näki taidenäyttelyssä Puškinin, josta hän kertoi kirjeessään: "Kuvittelin hänet hyvin tummatukkaiseksi, mutta hänen hiuksensa eivät olleet tummemmat kuin minulla, [ne olivat] pitkät, epäsiistit ... Pienikokoinen, partaiset kasvot, hän ei ollut komea, ellei sitten hänen silmänsä. Silmät hehkuvat kuin hiilet ja ovat jatkuvassa liikkeessä." Aleksandr Puškinin tiedetään vierailleen eteläisen maanpakonsa aikana 1820-1823 Fadejevien luona Chişinăussa ja Odessassa.[2]
Uusista tuttavista tärkein oli Osip Senkovski, joka julkaisi Hahnin salanimellä Zeneida R-va kirjoittaman ensimmäisen kertomuksen Elämän ihanne (ven. Идеал, Ideal) Biblioteka dlja tštenija (ven. Библиоте́ка для чте́ния, ”Lukukirjasto”) -aikakauslehdessä vuonna 1837.[1] Kaukasuksella ollessaan vuonna 1837 hän tapasi maanpaossa olleet dekabristit. Nämä tuttavuudet vaikuttivat useisiin teoksiin: Muistelmat Železnovodskista (ven. Воспоминаний Железноводска) ja tarinat Utballa (ven. Утбалла) ja Jellaleddin (ven. Джеллаледдин), jotka julkaistiin vuonna 1838 "Lukukirjastossa". Vuosina 1839-1841 julkaistiin tarinat Medaljonki (ven. Медальон), Valon tuomioistuin (ven. Суд света) ja Teofania Abbiaggio (ven. Теофания Аббиаджио).[2]
Vuonna 1842 hän siirtyi Andrei Krajevskin Otetšestvennyje zapiski (”Isänmaallisia kirjoituksia”) -lehteen. Vuonna 1842 julkaistiin kertomuksen Naprasnyi dar (ven. Напрасный дар, Turha lahja) ensimmäinen osa ja tarina Jjubonka (ven. Любонька).[1] Vuosikirjassa Dagerrotyp (ven. Дагерротип) julkaistiin tarina Aitio Odessan oopperassa (ven. Ложа в одесской опере, Loža v odesskoi opere).[2]
Hahn yritti hankkia kirjoittamalla rahaa lastensa elättämiseen. Jatkuvat muutot, miehen uskottomuus, lasten sairaudet ja ainainen rahanpuute mursivat hänen terveytensä. Keväällä 1842 Hahn matkusti Odessaan saamaan hoitoa, mutta virheellinen lääkitys vain nopeutti hänen kuolemaansa.[1]
Kirjallinen perintö muokkaa
Hahnin tyyliltään romanttinen tuotanto on selvästi omaelämäkerrallista. Hänen sankarittariaan ovat yksinäiset haaveilijat, jotka rakastavat uhrautuvasti, mutta joutuvat petetyiksi ja arkielämän musertamiksi. Vissarion Belinski arvosti Hahnin yhteiskunnallisia teemoja, mutta toisaalta häntä syytettiin romantiikan kaavojen ja muottien orjallisesta noudattamisesta.[1]
Hänen kertomuksensa Naprasnyi dar (ven. Напрасный дар, Turha lahja 1842) kiteyttää romantiikan ajan naiskirjailijan perusdilemman. Päähenkilö Anjuta on ympäristössään erilainen nuori nainen, joka niin ikään epäsovinnaisen opettajansa johdolla perehtyy runouteen. Lopulta mahdollisuudesta kirjailijan julkiseen ammattiin tulee Anjutalle taakka, eikä hän kykene ylittämään sisäisen ja julkisen runoilijuuden kynnystä, koska runoileva nainen ei voi esiintyä kirjallisuuden julkisilla areenoilla.[3]
Historioitsija Rostislav Fadejev oli Jelena Hahnin veli. Hänen lapsiaan olivat kirjailijat Vera Želihovskaja (1835-1896) ja okkultisti Helena Blavatsky (1831-1891).[1]
Jelena Andrejevna Fadejeva Hahnin kootut teokset julkaistiin Pietarissa vuosina 1843 ja 1905.[2]
Suomennettu teos muokkaa
- Elämän ihanne. Suom. Leena-Maija Thuring. Teoksessa Mimotska ottaa myrkkyä: naisten kertomuksia 1800-luvun Venäjältä. Helsinki: SN-kirjat, 1990.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Russkije pisateli. 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 1, s. 519. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1989.
- ↑ a b c d e f g Кайдаш, Светлана: Елена Блаватская в России. Утренняя звезда научно-художественный иллюстрированный альманах Международного / Morning Star tieteellisesti ja taiteellisesti kuvitettu almanakka International Centre of the Roerichs. Центра Рерихов № 2-3, 1994—1997.
- ↑ Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Naiset ja romantiikan runous”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 221. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
Aiheesta muualla muokkaa
- Jelena Hahnin teoksia Lib.ru -sivustolla (venäjäksi)