Jejunkoira
Jejunkoira (Jeju gae[1], hanguliksi 제주개; hanjaksi 濟州犬) on eteläkorealainen koirarotu. Se on yksi kolmesta puolivillistä alkuperäisestä korealaisesta koirasta: kaksi muuta ovat koreanjindonkoira ja sapsali. Etelä-Koreassa kaikki kolme luokitellaan kansallisaarteiksi, mutta ainoastaan jälkimmäisillä on kantakirja.
| Jejunkoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Etelä-Korea |
| Määrä | Suomessa ei yhtään, Koreassa 103 (puhdasrotuisia 69) |
| Rodun syntyaika | 1000–3000 eaa. |
| Alkuperäinen käyttö | mäyrän, kauriin ja fasaanin metsästys, armeijakoira, liharuoka |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja vahtikoira |
| Elinikä | 12–14 vuotta |
| Muita nimityksiä | Jeju Gae, Chejudo, 제주개, 濟州犬, Cheju Dog, Koreansk Chejudo, Koreansk Jeju-do, Chejudohund, Jeju Native Dog |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 15 kg, narttu 13 kg (eri lähde) 20–25 kg |
| Säkäkorkeus | uros 48 cm, narttu 47 cm |
| Väritys | useita, mm. punainen, hiekka ja valkoinen |
Ulkonäkö muokkaa
Jejunkoira on tyypillinen dingoa muistuttava puolivilli paariatyyppinen pystykorva ja samalla myös yksi suurimmista korealaisista koiraroduista. Sen koko vaihtelee pienestä keskikokoiseen, ja se on kahta sukulaisrotuaan (koreanjindonkoira ja sapsali) pienempi. Kallo on leveä ja korvat pystyt.[2] Häntä on tuuhea, kärjestään pyöreä ja selän ylle kiertynyt. Karvapeite on lyhyt, sileä ja tiiviisti ihonmyötäinen. Väri vaihtelee suuresti yksivärisestä moniväriseen. Urosten keskimääräinen säkäkorkeus on 48 cm ja narttujen 47 cm. Uroksilla keskimääräinen paino on 15 kg ja nartuilla 13 kg,[1] mutta jotkin korealaiset lähteet ilmoittavat painoksi peräti 20–25 kg.[2] Rakenteeltaan nartut ovat kettumaisia ja urokset lähes identtisiä susien kanssa. Rotu muistuttaa suuresti koreanjindonkoiraa aina kokoa ja väritystä myöten, sillä erotuksella että ensiksi mainitun häntä osoittaa harjamaisesti ylöspäin.
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Jejunkoira on luonteeltaan tyypillisesti lempeä ja ketterä metsästyskoira[2], josta voi työskentelyn aikana tulla jopa aggressiivinen. Siitä saa myös uskollisen vahtikoiran.
Alkuperä muokkaa
Rotu on nimensä mukaisesti kotoisin Jejun saarelta 80 km Koren niemimaasta etelään. Sen uskotaan saapuneen saarelle Kiinasta noin 1000–3000 eaa.[2][3] Se polveutuu suurella todennäköisyydellä dingosta, mutta sen tämän sukulaisuussuhteen geneettisestä osuudesta nykypäivänä tiedetään vain vähän. On selviä merkkejä jotka osoittavat sillä olevan yhteinen alkuperä koreanjindonkoiran kanssa.[4]
Etelä-Koreaan saavuttuaan jejunkoirasta tuli armeijakoira, minkä jälkeen sitä käytettiin ruokana. Se oli yhteen aikaan runsaslukuinen, mutta kuoli lähes sukupuuttoon japanilaismiehityksen aikaan vuosien 1910–1931 välillä. Japanilaiset viranomaiset järjestivät lähes kaikkien korealaisten alkuperäisrotujen joukkoteurastuksen, ja vain harva niistä onnistui välttämään kuoleman. Esimerkiksi gujaenkoira ja haenaminkoira tapettiin sukupuuttoon, mutta muutama jejunkoira selviytyi.[3] Näistä jäljelle jääneistä yksilöistä populaatio rakentui vähitellen uudelleen[3]: vuonna 1986 rotu elvytettiin uudelleen vain kolmesta jäljellä olleesta yksilöstä. Vuonna 2010 se nimettiin osaksi kansanperintöä, minkä johdosta sitä voidaan suojella tehokkaammin myös kansallisella tasolla. Korean maatalousyhdistys aikoo anoa sille myös kansallisaarteen asemaa.lähde?
Nykyisin jejunkoiraa käytetään lähinnä mäyrien, kauriiden ja fasaanien metsästykseen, ja se tunnetaankin tarkasta haju-, kuulo- ja näköaististaan.[2] Koska Koreassa ei ole yhtä tarkkoja eläinsuojelulakeja kuin länsimaissa, jalostukseen käytettävien narttujen ensimmäinen pentue teetetään yleensä aikaisintaan 9 kuukauden iässä ja viimeistään 11 kuukauden iässä.[1] Nykyisin Koreassa on tilastoitu elävän 103 jejunkoiraa,[2] joista syyskuussa 2010 vain 69 arvioitiin olevan puhdasrotuisia.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Domestic Animal Diversity Information System. Haettu 28.2.2013.
- ↑ a b c d e f Korealaiset koirarodut. (Arkistoitu – Internet Archive) Haettu 25.6.2013
- ↑ a b c Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 630. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ Kyung Seok Kim m.fl. 2001. Suitability of AFLP markers for the study of Genetic relationships among Korean native dogs. Genes Genet. Syst. Vol. 76 243-250 (doi:10.1266/ggs.76.243)
