Jeanne d’Arc (vuoden 1999 elokuva)

Tämä artikkeli käsittelee Luc Bessonin ohjaamaa elokuvaa. Jeanne d'Arc (täsmennyssivu) käsittelee nimen muita merkityksiä.

Jeanne d’Arc (engl. The Messenger: The Story of Joan of Arc) on ranskalainen historiallinen draamaelokuva vuodelta 1999. Elokuva kertoo yksinkertaisesta, kiihkeästä maalaistytöstä, Jeanne d’Arcista. Elokuva perustuu 1400-luvulla eläneen Jeanne d’Arcin tarinaan. Elokuvan on ohjannut Luc Besson, joka teki myös käsikirjoituksen yhdessä Andrew Birkinin kanssa. Pääosaa näyttelee Milla Jovovich ja John Malkovich nähdään elokuvassa Ranskan kuninkaan Kaarle VII:n roolissa.

Jeanne d’Arc
The Messenger: The Story of Joan of Arc
Ohjaaja Luc Besson
Käsikirjoittaja Luc Besson
Andrew Birkin
Tuottaja Patrice Ledoux
Säveltäjä Eric Serra
Kuvaaja Thierry Arbogast
Leikkaaja Sylvie Landra
Tuotantosuunnittelija Hugues Tissandier
Pukusuunnittelija Catherine Leterrier
Pääosat Milla Jovovich
John Malkovich
Faye Dunaway
Dustin Hoffman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Tuotantoyhtiö Gaumont
Levittäjä Columbia Pictures
Netflix
Ensi-ilta 1999
Kesto 160 min
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tarina muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan alussa Jeanne on lapsi, joka kuulee salaperäisiä ääniä, ja näkee näkyjä. Jeanne asuu pienessä kylässä Ranskassa. Eräänä päivänä Jeanne juoksee niitylle, jossa hän nukahtaa. Havahduttuaan unesta, hän huomaa lähellänsä miekan. Jeanne ottaa miekan, ja ryntää kylään, jonka hän kauhukseen huomaa olevan englantilaisten hyökkäyksen kohteena. Kylässä hän menee kotiinsa, jossa hänen siskonsa on hyvin huolissaan odottamassa häntä. Pian englantilaiset saapuvat taloon. Jeannen sisko työntää Jeannen piiloon, ja yrittää yksin puolustautua englantilaisia vastaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Englantilaiset tappavat Jeannen siskon, ja raiskaavat hänet. Tämän jälkeen Jeanne vihaa englantilaisia.

Vartuttuaan muutaman vuoden ajan setänsä ja tätinsä hoivissa, Jeanne lähtee toteuttamaan unelmaansa ja matkustaa Ranskan kuninkaan Kaarlen hoviin. Siellä hänen ehdotuksensa joukko-osaston perustamisesta hänen komentoonsa teilataan heti. Jeanne on kuitenkin pohjustanut saapumistaan lähettämällä kirjeitä ennen saapumistaan ja pidemmän päälle idea alkaa kantaa hedelmää. Lopulta kuningas antaa Jeannen johdettavaksi pienen sotajoukon, jolla hän lähtee valloittamaan Orléansia takaisin. Ensimmäisen taistelun aikana Jeanne haavoittuu pahasti nuolesta eikä pysty jatkamaan taistelua. Seuraavana päivänä Jeanne pyytää englantilaisia antautumaan hänen sotilailleen. Englantilaiset eivät kuitenkaan antaudu vaan syntyy uusi taistelu, jonka ranskalaiset voittavat.

Jeanne haluaa jatkaa suoraan vapauttamaan Pariisia. Pariisissa syntyy taistelu, jonka aikana Jeanne vangitaan. Seuraa oikeudenkäynti, jonka aikana Jeannea syytetään muun muassa kerettiläisyydestä, sillä hän on käyttänyt miesten vaatteita. Myös miekan heiluttamista Pariisin valloitusyrityksen aikana pidetään syntisenä touhuna. Lopulta Jeanne vangitaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Milla Jovovich  Jeanne d’Arc  
 John Malkovich  Kaarle VII  
 Faye Dunaway  Anjoun Yolanda  
 Dustin Hoffman  Jeannen omatunto  
 Pascal Greggory  Alençonin herttua  
 Vincent Cassel  Gilles de Rais  
 Tchéky Karyo  Dunois  

Lähde: [1][2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Jeanne d’Arc (1999) British Film Institute – BFI. Viitattu 29.4.2021. (englanniksi)
  2. Kiertonen, Sanna: The Messenger – Jeanne d'Arc Film-O-Holic.com. 1.1.2000. Viitattu 29.4.2021.

Aiheesta muualla muokkaa