Jascha Zayde

yhdysvaltalainen muusikko

Jascha Zayde (25. lokakuuta 1911 Mercedes, Argentiina3. syyskuuta 1999 New York[1]) oli yhdysvaltalainen pianisti, kapellimestari ja säveltäjä[2]. Hän syntyi venäläisille vanhemmille Argentiinassa, mutta muutti perheineen Yhdysvaltoihin ollessaan kuuden kuukauden ikäinen. Zayde aloitti pianonsoiton 3-vuotiaana ja debytoi 7-vuotiaana. Hän pääsi stipendillä Juilliard Schooliin, jossa hänen pääasiallisena opettajanaan toimi Carl Friedberg.[3]

Zayde oli ensimmäinen henkilökuntaan kuulunut muusikko, jonka New Yorkin klassinen radioasema WQXR palkkasi vuonna 1936. Viikoittainen esiintyminen radioasemalla jatkui yli kolmen vuosikymmenen ajan[1]. Aluksi Zayde juonsi viikoittaista radio-ohjelmaa The Development of Piano Music, mutta myöhemmin palkattiin toinen pianisti, Clifford Herzer, jonka kanssa Zayde muodosti duon. Kokoonpano muodosti yhden radioaseman kohokohdista. Herzerin liityttyä laivastoon Zayden kanssa soittamaan tuli Leonid Hambro, jonka kanssa hän saavutti suosiota sekä radiossa että konserttiesiintyjänä. Kaksikko myös levytti muun muassa Francis Poulencin sonaatin kahdelle pianolle[2]. Zayde soitti lisäksi New York City Balletissa vuodesta 1954.[3]

Lähteet

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.