Janne Vihu

suomalainen jääkärivänrikki

Johan (Janne) Edvard Vihu ent. Gröhn (3. kesäkuuta 1897 Kemin maalaiskunta10. elokuuta 1952) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Misse-joella Saksan itärintamalla vuonna 1916. Jatkosodan aikana hän palveli miinaan ajaneessa panssarilaiva Ilmarisella.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Vihun vanhemmat olivat maanviljelijä Aali Gröhn ja Ida Jarkko. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Sofia Tiiran kanssa, josta hän erosi vuonna 1942 ja avioitui toisen kerran Hilma Elina Ojannon kanssa, josta hän erosi jo vuonna 1945 ja avioitui vielä kolmannenkin kerran vuonna 1946 pakkaaja Helmi Emilia Kortmanin kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Vihu kävi kansakoulun. Heän suoritti asemestarikurssin ensimmäisen jakson vuonna 1922 ja erikoismestarien asekurssin ensimmäisen jakson vuonna 1936.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Vihu työskenteli maanviljelijänä Kemin Alapaakkolassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 21. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet 25. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja lähetettiin Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 1. elokuuta 1917.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Vihu palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 20. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen 10. joulukuuta 1918 ja hänet sijoitettiin kersantin vakanssilla Laatokan jalkaväkirykmentti 6:een, jonka nimi muutettiin myöhemmin Viipurin rykmentiksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 5. komppaniassa. Hänet siirrettiin 10. toukokuuta 1919 alkaen 7. komppaniaan, josta hän erosi 25. joulukuuta 1919 ja siirtyi poliisivoimiin ja hänet sijoitettiin 1. tammikuuta 1920 alkaen poliisikonstaapeliksi Viipurin poliisilaitokselle, missä hän palveli 30. syyskuuta 1920 saakka. Takaisin armeijan palvelukseen hän astui 1. lokakuuta 1920 ja hänet sijoitettiin kuormastovääpeliksi Pioneeripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1921 rehumestariksi Raskaan tykistörykmentin III patteristoon ja edelleen 1. tammikuuta 1922 alkaen koulutusaliupseeriksi Ilmailupataljoonaan ja 4. joulukuuta 1923 alkaen muonittajaksi Laivaston koulutuskuntaan torpeedovene S 1:een.[1][2]

Armeijsta hän erosi toistamiseen 31. joulukuuta 1924 ja siirtyi Valtion rautateiden palvelukseen viilariksi Helsingin konepajalle 1. tammikuuta 1925 alkaen ja työskenteli viilarina 31. elokuuta 1925 saakka, jolloin hän lopetti työt rautateillä ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. syyskuuta 1925 alkaen ja hänet sijoitettiin yliesikunnan asepajaan, missä hän palveli 25. lokakuuta 1926 saakka. Jälleen kerran hän astui armeijan palvelukseen 1. marraskuuta 1926 ja nyt hänet sijoitettiin asevarastonhoitajaksi Laivaston koulutuskuntaan, josta hänet määrättiin 7. syyskuuta 1928 alkaen Rannikkolaivaston asevaraston hoitajaksi ja 1. elokuuta 1932 kasarmialiupseeriksi sekä 1. lokakuuta 1933 alkaen panssarilaiva Ilmarisen tykkimestariksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Vihu toimi sotien aikana Panssarilaiva Ilmarisen tykkimestarina ja laivan upottua ajettuaan miinaan hänet siirrettiin 1. Rautatiepatterin tykkimestariksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin vuonna 1942 aseteknikoksi Turun Laivastoasemalle, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1948 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Huhtamäki-yhtymän palvelukseen ja työskenteli yrityksessä vuoteen 1952 saakka. Hänet haudattiin Turkuun.[2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975