Avaa päävalikko

Janne Räisänen (s. 5. kesäkuuta 1971 Pudasjärvi) on suomalainen taidemaalari. Hän asuu Saksassa.[1]

Sisällysluettelo

TyyliMuokkaa

Janne Räisänen ammentaa teoksiinsa vaikutteita urbaanista kaupunki- ja klubikulttuurista, musiikista, kirjallisuudesta, elokuvista, katumuodista ja popkulttuurin ilmiöistä. Hän ei tulkitse ajan henkeä ryppyotsaisesti vaan älykkään huumorin kautta.

Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Ranskan ohella useita näyttelyitä Saksassa – muun muassa Berliinissä, Stuttgartissa, Hampurissa ja Kölnissä – järjestänyt taiteilija on käsitellyt teoksissaan myös Saksan sotilaallista ja uskonnollista historiaa.

Räisäsen taiteellista tyyliä on kuvailtu ekspressionistiseksi[2][3] sekä niin sanotuksi Bad Painting eli huonomaalaustyyliksi [4], jossa maalausjälki on usein tarkoituksellisen karkeaa, rosoista ja jopa piirrosmaista.

Töissään Räisänen suosii useitakin eri materiaaleja – ja niitä hän käyttää runsaasti, kerros kerrokselta teoksen pintaa tiivistäen. Hän muun muassa maalaa öljyllä kankaalle ja käyttää mustetta, lyijykynää, akryyliä, vesivärejä ja kollaasitekniikkaa. Hänen taiteellinen tyylinsä synnyttää katsojassa spontaanisuuden vaikutelman: ikään kuin työt olisivat syntyneet sattumalta, kenties intuitiivisesti.

Taiteilija on myös tunnettu tavastaan nimetä teoksensa omaperäisellä tavalla. Maalausten nimiin saattaa kätkeytyä kielikuvia, sanaleikkejä tai viittauksia omaelämäkerrallisiin tilanteisiin (Joulu Sörnäisissä, 2009), paikkoihin (Patologianlaitoksen vaipanvaihtoviikot, 2001), taiteeseen (Pollock's Bollocks and a Bacon Cock as a Crucifixion, 2003), ihmisiin ja esineisiin (Stump, 2008) sekä tapahtumiin (Jesus Terrorists from Moskow Disco, 2006).

UraMuokkaa

Janne Räisänen on valmistunut taiteiden maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 1998.[1] Hänet on valittu vuoden 1999 nuoreksi taiteilijaksi. Räisäsellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä muun muassa Tampereen taidemuseossa, Turun taidemuseossa, Oulun taidemuseossa, Galerie Anhavassa, Galerie Forsblomilla, Galleria Kari Kenetissä, Titanik-galleriassa, Kluuvin galleriassa ja Stoa-galleriassa. Hän on myös osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

Janne Räisäsen teoksia on Nykytaiteen museo Kiasman, Sara Hildénin taidemuseon, Amos Andersonin taidemuseon, Helsingin-, Turun-, Tampereen-, Oulun-, Espoon-, Hämeenlinnan- ja Porin kaupunkien taidemuseoissa sekä Wihurin, Saastamoisen ja Paulon säätiöiden kokoelmissa. Räisäsen töitä on myös useissa ulkomaisissa kokoelmissa.

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

JulkaisutMuokkaa

  • Pikku-Jannen matka halki Suomen, Suomi-projekti, 1995

LähteetMuokkaa

  1. a b Taidemaalari Janne Räisänen: Berliini koettelee kärsivällisyyttä Taiteilija. 23.3.2016. Viitattu 25.12.2018.
  2. HS Veikko Halmetoja 24.4.2010: Ei tosikon vikaa hs.fi.
  3. Kuvataidearvostelu: Janne Räisänen maalaa vaivattomasti ja hyvin Helsingin Sanomat. 19.1.2016. Viitattu 25.12.2018.
  4. Juha-Heikki Tihinen 2008: Kaikki Jannen kaverit kokoontukaa kryon.fi.

Aiheesta muuallaMuokkaa