Jamie Anderson

yhdysvaltalainen lumilautailija

Jamie Anderson (s. 13. syyskuuta 1990 South Lake Tahoe)[1] on yhdysvaltalainen lumilautailija, joka kilpailee enimmäkseen slopestylessa.[2] Vuonna 2014 hän voitti ensimmäistä kertaa olympialajina järjestetyn slopestylen kultaa Sotšin olympialaisissa.[1] Hän voitti samassa lajissa kultaa myös Pyeongchangissa 2018.[3] Hän saavutti vuoden 2018 olympialaisissa lisäksi hopeaa Big Airissa.

Mitalit
Jamie Anderson
Jamie Anderson
Maa:  Yhdysvallat
Naisten lumilautailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 slopestyle
Kultaa Kultaa Pyeongchang 2018 slopestyle
Hopeaa Hopeaa Pyeongchang 2018 bir air
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Aspen 2021 slopestyle
Pronssia Pronssia Park City 2019 slopestyle

Anderson on saavuttunut MM-kilpailujen slopestylessa hopeaa 2021 ja pronssia 2019 sekä sijoittunut Big Airissa seitsemänneksi 2021.[2]

Lumilautailun maailmancupissa Anderson kilpaili ensimmäisen kerran Cardronassa elokuussa 2009 sijoittuen half-pipessa 13:nneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti toisessa maailmancupin osakilpailussaan, Copper Mountainin slopestylekilpailussa tammikuussa 2013. Toisen voittonsa hän saavutti Cardronassa elokuussa 2013. Hän on voittanut kaikkiaan 11 maailmancupin osakilpailua sekä sijoittunut kerran toiseksi ja kolmanneksi. Hän voitti slopestylen maailmancupin kokonaiskilpailun kausilla 2015–2016 ja 2016–2017 sekä sijoittui toiseksi kaudella 2012–2013. Big Airin cupin hän voitti kaudella 2015–2016.[2]

Anderson on saavuttanut X Gamesien slopestylessa kultaa 2007, 2008, 2012, 2013, 2018, 2020 ja 2021, hopeaa 2010, 2013, 2014, 2015, 2016, kahdesti 2017 ja kerran 2022 sekä pronssia 2006 ja 2011. Big Airissa hän on saanut kultaa 2021, hopeaa 2022 sekä pronssia 2018 ja 2019[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Jamie Anderson sochi2014.com. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 9.2.2014. (englanniksi)
  2. a b c Jamie Anderson Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. Enni Rukajärvi voitti olympiapronssia! yle.fi. Viitattu 12.2.2018.
  4. X Games Competition History xgames.com. Viitattu 5.2.2022. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa