Avaa päävalikko

Jaakkolankylä

kylä Parkanossa Pirkanmaalla

Jaakkolankylä on yksi Parkanon 15 kylästä. Se sijaitsee noin 6 kilometriä keskustasta itään päin Parkano-Kuru-tien (seututie 332) sekä Vahojärven- ja Karttiperänteiden varsilla. Kylämaisemaan kuuluu Poikkeusharju, Poikkeusjärvi ja Jaakkolanjärvi. Poikkeusjärvi muodostuu kahdesta järvialtaasta, joita erottaa toisistaan kapea salmi. Jaakkolankylän halki kulkee Tampere-Seinäjoki-rata, joka ylittää Poikkeusjärven salmen kohdalla. [1] Kylän asutus on keskittynyt teiden ja järvien läheisyyteen. Kyläläiset saivat ennen elantonsa maanviljelyksestä ja Kausen sahalta. 1950-luvun lopulta alkaen kylän väki on vähentynyt tilojen koneistumisen ja sahatoiminnan loppumisen myötä. Vaikka vakinainen väki kylästä on vähentynyt, niin kesäasukkaiden määrä on lisääntynyt. Järvet ja luonnonrauha houkuttelevat. Parkano pitää huolta kesäasukkaistaan; kaupunki tarjoaa kesäasukkailleen muun muassa terveyskeskuspalveluita. [2]

KauseMuokkaa

Yrjö Kause kumppaneineen perusti höyrysahan Jaakkolankylään Poikkeusjärven ja Kuruntien väliselle alueelle vuonna 1934. Sotien jälkeen sahaa nykyaikaistettiin ja vuonna 1976 se myytiin Oy Rosenlew Ab:lle, joka yhdistyi muutaman vuoden päästä Rauma-Repola Oy:n. Sahan viimeisin omistaja oli Yhtyneet Sahat, joka kuului UPM-Kymmene -konserniin. Sahaustoiminta Kausella loppui vuonna 2002, ja sen jälkeen entisen sahan alueella on ollut muuta yritystoimintaa, kuten esimerkiksi pellettitehdas. [3] [4] [5] [6]

Jaakkolan kouluMuokkaa

Vuonna 1955 Parkanon Jaakkolankylään rakennettiin oma kyläkoulu. Oppilasmäärien vähentyessä Parkano lopetti Aureen ja Soljan kyläkoulut ja niiden oppilaat siirrettiin Jaakkolan kouluun vuonna 1993. Jaakkolan koulu lakkautettiin vuonna 2007. [7] [8] [9]

Tällä hetkellä lähin koulu sijaitsee Parkanon keskustassa. Koulu- ja kulttuurikeskus Kaarna avasi ovensa 8. elokuuta 2019. Siellä aloitti opiskelunsa noin 700 oppilasta ja lähes 100 henkilökunnan jäsentä. Kaarnassa toimii peruskoulu, lukio ja esikoulu. [10]

PalvelutMuokkaa

Palvelut löytyvät Parkanon keskusta. Nopeita laajakaistapalveluita on tulossa myös Jaakkolankylään, Tukiverkon rakentaminen alkaa tämän hetken arvioiden mukaan vuonna 2019 ja jatkuu kunnes verkko on valmiiksi rakennettu. Ennen rakentamisen alkua voi tehdä uusia sopimuksia.[11] [12]

Poikkeusharjun leirikeskusMuokkaa

Parkanon seurakunnannalla on leirikeskus Poikkeusjärven rannalla noin 9 km keskustasta. Alueella on päärakennuksen  lisäksi majoitusrakennus ja rantasauna. Majoitustilaa leirikeskuksessa on n. 50 hengelle. Leirikeskusta vuokrataan myös ulkopuolisten käyttöön juhla ym. tilaisuuksiin. [13]

KyläyhdistyksiäMuokkaa

Koppelokorven Erä ry,Muokkaa

Metsästysseuralla on maja, jota se vuokraa yksityisille, yrityksille ja yhteisöille.

Parkanon Jaakkolan Pienviljelijäyhdistys ryMuokkaa

Parkanon Jaakkolan kyläseura Lento ry.Muokkaa

Kyläseuralla on Lennon kylätalo, joia se vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin ja kokoontumisiin. Kesäisin kylätalossa pidetään Jaakkolan kyläkirppistä.

LähteetMuokkaa

  1. Jaakkolankylän kartta Google Maps. Viitattu 13.5.2019.
  2. Parkano pitää huolta kesäasukkaistaan Omamökki Pirkanmaa, sivu 66. 1/2019. Viitattu 14.5.2019.
  3. Kause Oy (1938 - 1980) Porin kaupunki. Viitattu 13.5.2019.
  4. Markku Rauhalahti: Sahurit, sivut 13-14 Susikko. 2006. Metsähistorian seura ry. Viitattu 13.5.2019.
  5. Raimo Virta: Kehittyvää sahaustoimintaa, s.19-21, Parkanon joulu 1994
  6. Parkano, pelletti Aureskosken Jalostetehdas Oy. Viitattu 14.5.2019.
  7. Aureen ja Soljan oppilaat Jaakkolaan: Ylä-Satakunta 30.8.1993
  8. Kyläkoulussa elämä mukavasti mallillaan Parkanon kaupunginhenkilöstölehti. 16/2005. Viitattu 13.5.2019.
  9. Lakkautetut oppilaitokset 2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.5.2019.
  10. Aino Tuohiluoma: 700 oppilasta aloitti Kaarnassa. Ylä-Satakunta, 13.8.2019.
  11. Ajankohtaista Itä-Parkano Lupinet. 2019. Viitattu 14.5.2019.
  12. Ajankohtaista Itä-Parkano Lupinet. Viitattu 19.5.2019.
  13. Poikkeusharjun leirikeskus Parkanon seurakunta. Viitattu 13.5.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa