Avaa päävalikko

Jaakko Erik Kaurinkoski (25. heinäkuuta 1934 Koijärvi[1]25. heinäkuuta 1998 Budapest) oli suomalainen diplomaatti ja sanomalehtimies. Hän työskenteli Uudessa Suomessa vuodesta 1958 ja siirtyi lehtialalta ulkoasiainministeriöön 1977. Lokakuussa 1991 Kaurinkoskesta tuli Suomen ensimmäinen sodanjälkeinen suurlähettiläs Viroon.[2] Vuonna 1996 hän siirtyi suurlähettilääksi Unkariin.[3]

Kaurinkoski syntyi pappisperheeseen Koijärven kunnassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1953 ja valmistui 1959 valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1959. Työskenneltyään vuoden verran Lehtikuvassa hän siirtyi vuonna 1958 Uuteen Suomeen ensin ulkomaantoimittajaksi ja sitten Moskovan-kirjeenvaihtajaksi vuosiksi 1963–1969. Helsinkiin palattuaan hän toimi lehtensä ulkomaanosaston päällikkönä 1970–1972.[3][1]

Vuosina 1972–1977 Kaurinkoski työskenteli pohjoismaisten uutistoimistojen kirjeenvaihtajana Pekingissä, minkä jälkeen hän siirtyi lehdistöneuvokseksi ensin Tukholmaan[1] ja vuonna 1982 Suomen Washingtonin-suurlähetystöön. Hänet nimitettiin Leningradin pääkonsuliksi 1985. Vuonna 1990 hän palasi neuvottelevaksi virkamieheksi ulkoministeriöön, kunnes aloitti suurlähettiläänä ensin Tallinnassa ja sitten Budapestissä.[3]

Jaakko Kaurinkosken puoliso vuodesta 1967 alkaen oli tietokirjailija Kaarina Kaurinkoski, o.s. Rakkolainen (1944–2014).[4] Myös Jaakko Kaurinkoski kirjoitti ja suomensi muutamia kirjoja.

TeoksiaMuokkaa

  • Lohikäärmeen vuosi : taistelu Maon perinnöstä. Kirjayhtymä 1977.
  • Kiinalaista arkipäivää, yhdessä Kaarina Kaurinkosken kanssa. Kirjayhtymä 1978.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kuka on kukin 1978.
  2. Jaakko Kaurinkoski Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
  3. a b c Suurlähettiläs Jaakko Kaurinkoski kuollut, MTV Uutiset 26.7.1998. Viitattu 24.9.2016.
  4. Kaarina Kaurinkoski, HS Muistot. Viitattu 24.9.2016.