Jaakko Hietikko

Tämä artikkeli käsittelee oopperalaulajaa. Jalkapalloilija Jaakko Hietikosta on eri artikkeli.

Jaakko Mikael Hietikko (s. 16. toukokuuta 1950) on suomalainen bassolaulaja. Hän on kotoisin Kurikasta.[1]

Hietikko suoritti lauludiplominsa vuonna 1978 opiskeltuaan Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1970 lähtien. Hänen opettajiensa joukossa olivat Jorma Huttunen, Hannu Salmenkallio, Jolanda di Maria Petris ja Matti Lehtinen. Hietikko pääsi Kansallisoopperan kuoroon vuonna 1975 ja sai siirron solistikuntaan 1980. Hän on tulkinnut rooleja esimerkiksi oopperoissa Così fan tutte (Don Alfonso), Punainen viiva (Simana Arhippaini), Viimeiset kiusaukset (Paavo Ruotsalainen), L'incoronazione di Poppea (Seneca), Ratsumies (Matti Puikkanen) ja Pohjalaisia (Erkki Harri).[1]

Hietikko työskenteli Kansallisoopperassa, kunnes jäi sieltä eläkkeelle vuonna 2005. Hän on sittemmin esiintynyt muun muassa kirkkokonserteissa, Risto Vähäsarjan säveltämässä kyläoopperassa Näkijä[2] ja Ilmajoen Musiikkijuhlilla.[1]

Hietikko on levyttänyt esimerkiksi Simanan roolin Punaisessa viivassa[1] ja Sakerin roolin Aleksis Kivessä.[3]

LähteetMuokkaa