Jäminkipohja
Jäminkipohja on kylä Ruovedellä. Jäminkipohja sijaitsee 12 kilometriä Ruoveden keskustasta ja 65 kilometriä Tampereelta. Jäminkipohjan kautta kulkee kantatie 66.[1]
Jäminkipohja | |
---|---|
Luontonäkymää Jäminkipohjasta |
|
Jäminkipohja |
|
Koordinaatit: |
Jäminkipohjan kylän keskiössä oli 1942 perustettu Pohjan Sahan nimellä toiminut sahayritys, joka työllisti 350 henkilöä vuonna 1972. Saha kuitenkin tuhoutui tulipalossa vuonna 1979, ja uusi saharakennus päätettiin rakentaa Jäminkipohjan sijaan Vilppulaan.[2]
Jäminkipohja kulttuurissa
muokkaaJussi & The Boysin kappaleessa Valtatie 66 mainitaan Jäminkipohja.
Yleisradio ja Suomen elokuvasäätiö toteuttivat lyhyelokuvan, jonka tapahtumat sijoittuivat Jäminkipohjaan. Lyhytelokuva julkaistiin vuonna 2012 ja sen nimi on Jäminkipohja. Se kertoo teini-ikäisestä pojasta ja hänen perheestään, jotka muuttavat Helsingistä maalle ja alkavat viljelijöiksi.[3][4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Jäminkipohja, esittely Jäminkipohjan kylä. Viitattu 6.2.2021.
- ↑ Jäminkipohjan asemakaavamuutos FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. 16.5.2019. Viitattu 7.4.2021.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jäminkipohjan maalaismaisemista syntyy elokuva Yle Uutiset Tampere. 13.2.2012. Viitattu 6.2.2021.
- ↑ Jäminkipohja Elonet. Viitattu 6.2.2021.