Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 1997

Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1997 olivat kautta aikain 20. jääpallon maailmanmestaruuskilpailut ja ne järjestettiin Ruotsissa. Osallistuneita maita oli yhdeksän. A-lohkossa pelasivat Norja, Ruotsi, Venäjä, Suomi ja Kazakstan. B-lohkossa olivat Yhdysvallat, Kanada, Unkari ja Alankomaat. Kazakstan oli edellisten kisojen menestyksensä ansiosta nostettu B-lohkosta A-lohkoon.[1]

Jääpallon MM-kilpailut 1997
Joukkueet 9
Isäntämaa Ruotsi
Kaupungit Fagersta, Grängesberg, Katrineholm, Köping, Otterbäcken, Sandviken, Skövde, Slottsbron, Tukholma, Trollhättan, Vänersborg ja Västerås
Ajankohta 1.-9.2.1997
Mitalistit
Kultaa  Ruotsi
Hopeaa  Venäjä
Pronssia  Suomi
Ottelut 25
Maalit 282 (11,28 ottelua kohti)
Maalintekijä Jonas Claesson 15 maalia
← 1995 1999 →

Joukkueet pelasivat lohkoissaan yksinkertaisen sarjan, jossa voitosta sai kaksi, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla pistettä. A-lohkon kaksi parasta etenivät suoraan välieriin ja sijoille 3.-5. sijoittuneet ja B-lohkon voittaja aloittivat puolivälierillä.[1]

Maailmanmestaruuden voitti Ruotsi. Mestaruus oli Ruotsille kolmas perättäinen. Ruotsin Jonas Claesson voitti viidellätoista maalillaan MM-kilpailujen maalikuninkuuden neljättä perättäistä kertaa uudella kisojen maaliennätyksellä.[2][3]

Tulokset

muokkaa

A-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Venäjä 4 3 1 0 29 16 +13 7
  Ruotsi 4 3 0 1 36 16 +20 6
  Suomi 4 2 0 2 17 23 -6 4
  Norja 4 0 2 2 16 20 -4 2
  Kazakstan 4 0 1 3 19 42 -23 1

1.2.1997 Suomi   3-11   Ruotsi Vänersborg

1.2.1997 Kazakstan   6-13   Venäjä Otterbäcken

2.2.1997 Kazakstan   2-7   Suomi Slottsbron

2.2.1997 Ruotsi   5-2   Norja Trollhättan

3.2.1997 Venäjä   6-2   Suomi Otterbäcken

3.2.1997 Norja   7-7   Kazakstan Skövde

4.2.1997 Norja   3-3   Venäjä Slottsbron

4.2.1997 Kazakstan   4-15   Ruotsi Vänersborg

5.2.1997 Norja   4-5   Suomi Sandviken

5.2.1997 Venäjä   7-5   Ruotsi Grängesberg

B-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Yhdysvallat 3 3 0 0 30 3 +27 6
  Kanada 3 2 0 1 21 9 +12 4
  Unkari 3 1 0 2 13 25 -12 2
  Alankomaat 3 0 0 3 4 31 -27 0

2.2.1997 Unkari   0-12   Yhdysvallat Otterbäcken

2.2.1997 Kanada   9-0   Alankomaat Vänersborg

4.2.1997 Unkari   4-10   Kanada Otterbäcken

4.2.1997 Alankomaat   1-13   Yhdysvallat Trollhättan

6.2.1997 Unkari   9-3   Alankomaat Västerås

6.2.1997 Kanada   2-5   Yhdysvallat Grängesberg

Jatko-ottelut

muokkaa

Puolivälierät

muokkaa
7.2.1997 Norja   2-5   Kazakstan Fagersta

7.2.1997 Suomi   13-0   Yhdysvallat Köping

Välierät

muokkaa
8.2.1997 Venäjä   12-3   Kazakstan Katrineholm

8.2.1997 Ruotsi   8-5   Suomi Tukholma

Ottelu 8. sijasta

muokkaa
8.2.1997 Unkari   5-3   Alankomaat Köping

Ottelu 5. sijasta

muokkaa
8.2.1997 Norja   7-1   Yhdysvallat Köping

Ottelu 6. sijasta

muokkaa
9.2.1997 Yhdysvallat   5-1   Kanada Köping

Pronssiottelu

muokkaa
9.2.1997 Suomi   9-3   Kazakstan Västerås

Loppuottelu

muokkaa
9.2.1997 Ruotsi   10-5   Venäjä Västerås
Yleisömäärä: 10.217

Parhaat maalintekijät

muokkaa

[4]

A-sarja

muokkaa
Sija Pelaaja joukkue maalit
1. Jonas Claesson Ruotsi 15
2. Igor Gapanovitš Venäjä 13
3. Samuli Niskanen Suomi 12
4. Patrick Sandell Ruotsi 8
Andrei Marijašin Kazakstan 8
Ari Holopainen Suomi 8
7. Rinat Šamsutov Venäjä 7
Hans Åström Ruotsi 7
Marko Kilpeläinen Suomi 7
10. Ola Fredricson Ruotsi 6
Valeri Gratšov Venäjä 6
Magnus Muhrén Ruotsi 6
Sergei Obuhov Venäjä 6
Sergei Barbunov Kazakstan 6
Nikolai Hauger Norja 6
16. Andrei Timušev Kazakstan 5
Ole Blom Norja 5
18. Per Fosshaug Ruotsi 4
Lasse Laakkonen Suomi 4
Pål Hanssen Norja 4

B-sarja

muokkaa
Sija Pelaaja joukkue maalit
1. Dave Reichel Yhdysvallat 11
2. Jasper Felder Yhdysvallat 7
3. David Wallace Kanada 6
Zoltán Kojsza Unkari 6
András Nagy Unkari 6

Parhaat pelaajat

muokkaa

[4]

Mitalistit

muokkaa
Sija Joukkue Pelaajat

1

  Ruotsi
Mikael Forsell
Andreas Bergwall
Kjell Berglund
Gerd Johansson
Göran Rosendahl
Jonas Claesson
Marcus Bergwall
Niklas Spångberg
Per Fosshaug
Magnus Olsson
Ola Fredricson
Patrik Sandell
Stefan Jonsson
Jonas Holgersson
Hans Åström
Magnus Muhrén
Stefan Karlsson (Valmentaja)

2
0

  Venäjä
Vjatšeslav Rjabov
Oleg Pšenitšnyi
Oleg Haidarov
Juri Loginov
Pavel Frants
Mihail Svešnikov
Maksim Poteškin
Sergei Topyškanov
Valeri Gratšov
Sergei Obuhov
Nikolai Jarovitš
Konstantin Zaletajev
Igor Gapanovitš
Rinat Šamsutov
Sergei In-Fa-Lin
Aleksei Burkov
Valeri Eichwald (Pääalmentaja)
Vladimir Plavunov (Valmentaja)

3
0

  Suomi
Pasi Inoranta
Kari Perkaus
Markku Komula
Marko Miinala
Mika Pitkänen
Jukka Ohtonen
Vesa Vuokila
Samuli Niskanen
Mika Mutikainen
Janne Hölttö
Sami Laakkonen
Lasse Laakkonen
Ari Holopainen
Jari Hattunen
Marko Kilpeläinen
Harri Kauhanen
Antti Parviainen (Valmentaja)

Lähteet

muokkaa
  1. a b World Championships 1996/97 bandysidan.nu. Viitattu 22.5.2013. (ruotsiksi)
  2. Historik bandyvm.se. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 22.5.2015. (ruotsiksi)
  3. Jääpallokirja 2015, s. 180-182. Helsinki: Suomen Jääpalloliitto. Kirjan verkkoversio (viitattu 22.5.2015)
  4. a b Глава 20. 1997-й. Дождь смывает всё rusbandy.ru. Viitattu 15.1.2021. (venäjäksi)