Itsepalvelupesula
Itsepalvelupesula (vanh. kolikkopesula) on pesula, jossa asiakas pesee itse likaisen pyykkinsä maksua vastaan käyttämillään koneilla. Jokaisessa itsepalvelupesulan pesukoneessa, lingossa ja rumpukuivaimessa voi olla erillinen kolikoilla, luottokortilla tai puhelimella toimiva rahastin, tai sitten vain pesukoneiden käyttö on maksullista ja muiden laitteiden käyttö sisältyy tuohon hintaan.
Itsepalvelupesulaan ei yleensä tarvitse tehdä varausta, vaan koneita voi käyttää kun sellainen on vapaana. Pesuohjelmat kestävät noin puoli tuntia, ja usein myös pesuaine sisältyy hintaan koneen annostelemana. Rumpukuivaukseen kuluu aikaa 30–60 minuuttia.[1].
Itsepalvelupesulassa voi olla myös henkilökuntaa, jolle voi jättää pyykkinsä ja hakea myöhemmin puhtaana. Myös pyykin haku kotoa ja palautus sinne voi kuulua palveluvalikoimaan. Pesu on silloin itsepalvelua kalliimpaa, perinteisen palvelupesulan hintaluokkaa.
Itsepalvelupesulat Suomessa
muokkaaSuomessa itsepalvelupesulatoiminta yritti läpimurtoa 1960-luvulla etenkin Helsingissä, jossa Lindström perusti sellaisen uuteen Pihlajamäen lähiöön, jonka taloihin ei rakennettu lainkaan talopesuloita[2]. Muita olivat Pohjolan Pesula sekä Suomen Pesu Porvoonkatu 3:ssa, jossa saattoi odottaessaan katsella televisiota ja pesettää henkilökunnan avustuksella nopeasti myös kemiallisen pesun vaativia vaatteita.[3] Itsepalvelupesuloita tuli jonkin verran lisää, kunnes kotitalouksiin hankittavat automaattiset pesukoneet alkoivat viedä itsepalvelupesuloiden markkinoita. Talopesuloidenkin rakentaminen uusiin taloihin jatkui, ja neljäntenä kilpailukykyisenä vaihtoehtona oli pyykin pesettäminen palvelupesulassa[4]. 1980-luvun alussa pääkaupunkiseudulla toimi Suomen Pesun lisäksi vielä puolen tusinaa itsepalvelupesulaa.[5]
Vielä vuonna 2016 Suomessa toimi muutamia yksittäisiä itsepalvelupesuloita, lähinnä Helsingissä. Niiden lisäksi on yksi maanlaajuinen ketju, 24 Pesula Oy[6].
Lähteet
muokkaa- ↑ Toimintamalli 24pesula. Viitattu 24.4.2022.
- ↑ Astikainen, Riitta: Pihlajamäkeen päästäkseen piti säästää (ja kainalojutut ”Viimeisen päälle moderni asuinalue” ja ”Aluerakentamisen alkupaukku”). Helsingin Sanomat, 27.8.1995, s. 13. Näköislehti (maksullinen)
- ↑ Tervetuloa itsepalvelupesulat. Helsingin Sanomat, 10.9.1964, s. 11. Näköislehti (maksullinen)
- ↑ Suomen Pesuteollisuusliitto: Liikepesulassa halvin pyykki. Helsingin Sanomat, 26.6.1967, s. 8. Näköislehti (maksullinen)
- ↑ Myllyneva, Arja: Itsepalvelupesulassa on harvoin tungosta. Helsingin Sanomat, 18.8.1982, s. 18. Näköislehti (maksullinen)
- ↑ Valkonen, Mari: Puhdasta muutamalla kympillä – Pesulapalvelut vertailussa Kuluttaja.fi. 14.3.2018. Viitattu 25.4.2022.